Uudenmaan KD:n puheenjohtaja Reija Taupila: ”KD:n tasapainoista ja asiallista toimintatapaa tarvitaan enemmän kuin koskaan”

25.3.2021 klo 11:54 Politiikka Merja Eräpolku

– Valtuutetun työ on parhaimmillaan mielekästä yhteistyötä niin virkamiesten kuin muiden valtuutettujen kanssa kuntalaisten parhaaksi. Kd-lainen aktiivinen, rakentava ja yhteistyöhakuinen tapa toimia tuottaa myös tulosta, kertoo Reija Taupila.

Tuottajana ja toimittajana työskentelevä Reija Taupila, 44, on Hyvinkään kaupunginvaltuutettu ja Uudenmaan KD:n puheenjohtaja.

– Tällaisena vastakkainasettelun aikana Kristillisdemokraattien tasapainoista ja asiallista tapaa toimia tarvitaan enemmän kuin koskaan, hän uskoo.

Vaalirekryn aikana useampi seniori-ikään ehtinyt pitkäaikainen puolueaktiivi on todennut, että oma panos ole tullut annettua ja nyt olisi nuorempien vuoro.

– Iloinen asia on se, että uusia aktiivi-ikäisiä ihmisiä on löytynyt mukaan näiden väistyvien seniorien tilalle. Paljon työtä kyllä tarvitaan jokaisen uuden ehdokkaan kohdalla. Ns. valmiita tapauksia on harvassa.

Taupilan mukaan vaaliliittoja on koko uudella maalla tällä kertaa useammassa kunnassa kuin edellisellä kerralla. Myös sellaisiin kuntiin, joissa ei viime vaaleissa ollut yhtään ehdokasta on saatu ehdokas. Näiden kohdalta tulosta odotetaan erityisellä mielenkiinnolla, koska valtuustopaikan saamiseksi äänimäärän ei tarvitse olla kovinkaan suuri.

– Keskisuurissa ja isoissa paikkakunnissa ehdokasasettelu korostuu. Asetettuun ehdokastavoitteeseen ei päästy maaliskuun alkuun mennessä, joten nyt tiedossa oleva jatkoaika tulee käyttää hyväksi. Tämän hetkisistä ehdokasmääristä huolimatta tavoittelemme valtuustopaikkojen määrän nousua edellisiin vaaleihin verrattuna ja ehdokasrekry siis jatkuu.

KD-ehdokkaat puuttuvat vielä Inkoosta, Siuntiosta ja Myrskylästä, ja kaikki vinkit kysyttävistä ovat tervetulleita.

Painopiste kampanjoinnissa on somessa ja erilaisten videoiden osuus kasvaa. Taupila kannustaa ehdokkaita ulkoilemaan KD-liivi päällä. Ainakin Lohjalla muutamat ehdokkaat ovat hiihdelleet KD-liivi päällä ja saaneet sillä huomiota ja keskusteluyhteyksiä.

Päivähoidon ryhmäkoot tulee säilyttää alhaisina ja perusopetuksen resurssit tulee turvata.

Reija Taupila korostaa omissa vaaliteemoissaan, että perhe on edelleen yhteiskunnan perusyksikkö ja kun perheessä kaikki voivat hyvin sen vaikutukset näkyvät pitkälle.

– Päivähoidon ryhmäkoot tulee säilyttää alhaisina ja perusopetuksen resurssit tulee turvata. Perheiden monet haasteet näkyvät koulumaailmassa, joten monialaisten toimintatapojen tukeminen on ensiarvoisen tärkeää, jotta apua ja tukea saadaan mahdollisimman varhaisessa vaiheessa.

Hyvinkäällä KD pitää esillä kotihoidontuen kuntalisän palauttamista ja pyrkii varmistamaan riittävästi resursseja perusopetukselle, kertoo kahden alakouluikäisen lapsen äiti.

 

Reija Taupila

  • Ammatti: tuottaja ja toimittaja
  • Perhe: naimisissa, 2 alakouluikäistä lasta
  • Luottamustoimia: Hyvinkään kaupunginvaltuutettu 2012 -> , opetuslautakunnan varapuheenjohtaja, KD:n puoluehallituksen jäsen, KD:n Uudenmaan piirin puheenjohtaja
  • Harrastukset: kaikenlainen ulkoilu ja liikunta
Ylös