Juhani Laurinkari valittiin jatkamaan Euroopan tieteiden ja taiteiden akatemian Suomen delegaation johtajana
1.4.2021 klo 11:08 Henkilöt Kristiina Kunnas
Professori Juhani Laurinkari johtaa Suomen delegaatiota vuoteen 2024 asti Euroopan tieteiden ja taiteiden akatemiassa.
Professori Juhani Laurinkari on toiminut Suomen delegaation johtajana vuodesta 2015.
Euroopan tieteiden ja taiteiden akatemia (European Academy of Sciences & Arts) on nimittänyt prof. Dr.Dr.Dr.h.c. Juhani Laurinkarin Kuopiosta uudelleen Suomen delegaation johtajaksi. Hän toimii tehtävässä vuoden 2024 loppuun asti.
Nimitys tehtiin maaliskuun lopussa. Laurinkari on toiminut tehtävässä vuodesta 2015. Samalla uudistettiin Akatemian hallintoa. Suomen delegaatiossa toimii pysyvänä jäsenenä esimerkiksi piispa Jari Jolkkonen Kuopiosta.
Akatemiaan ei haeta, vaan sen jäseniksi kutsutaan kansainvälisten asiantuntijalausuntojen perusteella.
Uudet toukokuussa nimitettävät jäsenet julkistetaan toukokuun lopulla.
– Akatemiaan ei haeta, vaan sen jäseniksi kutsutaan kansainvälisten asiantuntijalausuntojen perusteella, Juhani Laurinkari kertoo.
Akatemian jäsenistä 40 on Nobel-palkinnon saaneita.
Kotimaan politiikassa professori Juhani Laurinkari toimii Kristillisdemokraattien Pohjois-Savon piirin puheenjohtajana. Hän on myös Ajatushautomo Kompassin perustajajäsen. Laurinkari on kuntavaaliehdokkaana kotikaupungissaan Kuopiossa.