Marika Visakorpi hakee jatkokautta Jyväskylässä – ”Kriittisin huolenaihe kotihoidon henkilöstön riittävyys ja jaksaminen”
28.4.2021 klo 11:58 Viikon valtuutettu Kristiina Kunnas
Viime eduskuntavaaleissa Marika Visakorpi kampanjoi fillariteebaarin kanssa. Hauska menopeli herätti huomiota.
Kokenut kuntapäättäjä, aluesyyttäjä Marika Visakorpi pyrkii jo viidennelle kaudelle Jyväskylän kaupunginvaltuustoon.
– Korona-ajan kampanjointi on kirjoittamista somessa ja lehdissä. Pidämme striimattuja keskustelutilaisuuksia, joten mukaan pääsee, hän kertoo.
Visakorpi on juristi ja kaupunginvaltuutettu sekä sosiaali- ja terveyslautakunnan jäsen.
– Luottamustehtävissä olen vuosien myötä oppinut paljon eri toimialojen asioista. En epäröi tuoda näkemystäni esille ja tehdä myös esityksiä, mutta haluan toimia rakentavasti ja yhteistyökykyisesti.
Erityisesti ikäihmisten ja lasten hyvinvoinnin edistäminen on minulle tärkeää, samoin päihdeongelmien vähentäminen.
Hänen sydäntään lähellä ovat sosiaali- ja terveyspalveluiden asiat.
– Erityisesti ikäihmisten ja lasten hyvinvoinnin edistäminen on minulle tärkeää, samoin päihdeongelmien vähentäminen.
– Toisaalta näen ehdottoman tärkeänä taloudesta ja kaupungin elinvoimasta huolehtimisen. Haluan edistää myös viihtyisää kaupunkiympäristöä.
– Tällä hetkellä kaikkein kriittisin huolenaihe on henkilöstön jaksaminen ja löytäminen kotihoitoon, Visakorpi kertoo.