Päivi Räsänen KD-Live -kyselytunnilla: ”Raamattukäräjille Raamattu mukaan”
6.5.2021 klo 18:11 Politiikka Kristiina Kunnas
Päivi Räsänen suorassa KD-Live -lähetyksessä vastaamassa kysymyksiin torstaina 6. toukokuuta. – Olen saanut valtavan paljon tukea, kannustusta ja kukkalähetyksiä. Ne ovat lämmittäneet mieltä, ja haluan kiittää tukijoita, Räsänen totesi. (Näyttökuva Facebook-lähetyksestä)
Päivi Räsänen keskusteli suorassa lähetyksessä Facebookissa politiikan lisäksi myös saamiinsa syytteisiin liittyvistä asioista.
– Kyllä varmasti sinne käräjäsaliin Raamatun otan. Näen, että nyt on aika puolustaa sanan- ja uskonnonvapautta. Edelleenkin on laillista ja hyväksyttävää olla samaa mieltä Raamatun kanssa, kansanedustaja Päivi Räsänen perusteli KD-Live -kyselytunnilla Facebookissa.
Kuka voisi olla todistajana hänen oikeudenkäynnissään? Sitä Räsänen ei vielä osaa sanoa. Mutta oikeuskäsittelyn hän on nimennyt Raamattukäräjiksi.
– Raamattukäräjäpäivä ei ole vielä tiedossa. Olettaisin, että joitakuita todistajia näiden ajatusteni tueksi haen sinne. Nämä lauseet, joista minua syytetään, löytyvät vaikkapa katolisen kirkon katekismuksesta. Ei kai Suomen oikeuslaitos voi lähteä katolisen kirkon katekismusta tuomitsemaan, Räsänen hämmästeli.
Räsänen totesi pyrkineensä kirkon luottamustehtävässä hoitamaan asioita Raamatun opetusten pohjalta.
Räsänen muistutti, että kaikilla ihmisillä pitää olla yhtäläinen ihmisarvo.
– Kiusaamista ei saa olla ketään kohtaan. Ystäväpiirissäni on niitä, joiden seksuaalinen kiinnostus kohdistuu samaa sukupuolta olevia kohtaan. He kuitenkin haluavat ojentautua sen Raamatun opetuksen mukaan, että avioliitto on vain miehen ja naisen välinen.
– Tämä on yksi vähemmistö vähemmistön sisällä, joka voi kokea syrjintää.
– Lähimmäisenrakkautta ja kunnioitusta pitää olla kaikkia kohtaan.
Räsänen kokee saamansa syytteet vääriksi, ja on sen myös sanonut.
– Koen epäreiluutta. Valtakunnansyyttäjän tiedotteessa sanomisiani oli vääristelty.
– Raamatun opetuksista en luovu. En peräänny niistä. Ne ovat kaikkina aikoina paikkansapitäviä.
Räsänen toivoo, että asioista voitaisiin nyt arvomurroksenkin aikana keskustella.
– Oikea ratkaisu ei ole pelottelu, sensuuri, sakkorangaistukset ja vankeus. Ajatuksiani vastaan saa hyökätä, niitä saa kumota ja torjua, ja saa väitellä.
– Mutta se on mielestäni väärin, jos halutaan sensuroida, poistaa, määrätä tuhottaviksi.
Ajatuksiani vastaan saa hyökätä, niitä saa kumota ja torjua, ja saa väitellä. Mutta se on mielestäni väärin, jos halutaan sensuroida, poistaa, määrätä tuhottaviksi.
Räsänen kertoo kieltäytyneensä kirjoitustensa poistamisesta ja tuhoamisesta.
– Puolustan siinä samalla myös muita ja muiden tekstejä. Hävittämiseen en suostu!
Räsänen oli ennen KD-Live -kyselytuntia käyttänyt puheenvuoron eduskunnan kyselytunnilla. Hän kysyi sisäministeri Ohisalolta Migrin maahanmuuttajien lupaprosessien käsittelyajoista, jotka ovat pidentyneet aivan sietämättömästi.
– Sen lisäksi että tarvitsemme työperäistä maahanmuuttoa meillä on myös koulutustarvetta.
Räsänen vastasi kyselytunnilla kysymyksiin työttömyydestä, sosiaaliturvasta, osatyökykyisten työllistymisestä ja lopuksi myös EU:n elpymispaketista.
– Kristillisdemokraatit on johdonmukaisesti vastustanut elpymispakettia. Se on perussopimuksen vastainen. Eivät alkuperäiset EU:ta tukeneet äänestäjät olisi tällaista pakettia hyväksyneet.
– Me jätimme tuoreeltaan vastalauseen valtiovarainvaliokunnan mietintöön.
– Tämä on äärimmäisen huono diili Suomen kannalta. Suomi maksaa kolme kertaa enemmän kuin saa takaisin. Tässä on tällainen ota yksi – maksa kolme -sopimus.
EU-elpymispaketti on Suomelle ota yksi – maksa kolme -sopimus.
– Kokoomuksen epätoivoista venkoilua seuratessani on tullut mieleen, että on tyhjänpäiväistä politikointia sanoa äänestävänsä tyhjää.
– Teemme ryhmänä työtä, että elpymispaketti kaatuisi. Talouskurin pitäisi parantua koko EU:ssa ja holtittoman menon päättyä.
Päivi Räsänen suorassa lähetyksessä Alfa-TV:ssä klo 19.30
– Siirryn juuri täältä eduskunnasta toiseen TV-lähetykseen. Olen Alfa-TV:llä klo 19.30 suorassa lähetyksessä. Juuri saamani tiedon mukaan keskustelussa mukana on toimittaja Ivan Puopolo., Räsänen kertoi KD-Live -kyselytunnin lopuksi.
Suorat kyselytunnit tuottaa puoluesihteeri Asmo Maanselkä. Vastaajana torstaisin klo 17–18 Kristillisdemokraattien Facebook-sivulla nähtävässä lähetyksessä on aina Kristillisdemokraattien kansanedustaja. Ne voi katsoa myös jälkeenpäin.