Hämeen KD-piirin puheenjohtaja Hannele Saari valittiin puolueen vaalitoimikunnan puheenjohtajaksi
14.5.2021 klo 09:51 Politiikka Kristiina Kunnas
– Persoonaltani olen lämmin, yhteistyökykyinen ja rohkea kehittäjä-tyyppi. Haluaisin jatkossakin tuoda Riksun kuntapolitiikkaan inhimillistä näkökulmaa, KD:n vaalitoimikunnan puheenjohtajaksi valittu Hannele Saari kuvailee kuntavaalien ehdokasesittelyssä.
Riihimäen kaupunginvaltuutettu ja Hämeen Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Hannele Saari valittiin tälle vuodelle puolueen vaalitoimikunnan puheenjohtajaksi.
Vaalitoimikunta kävi heti puheenjohtajan valinnan jälkeen keskustelua siitä, mitkä ovat tärkeimpiä asioita, joita puolueen johtoon valittavien tehtäviin kuuluu ja mitä heiltä edellytetään.
– Ensimmäinen kokouksemme oli todella hyvä ja keskusteleva. Tapaamme uudelleen kesäkuussa, tuore puheenjohtaja Hannele Saari kertoo.
Kokous käsitteli sitä, että puoluejohdolta odotetaan hyvää tiimityötä.
– On myös osoitettava johtajuutta ja osattava delegoida. Puoluejohto toimii tiiviisti, ja siksi pitää puhaltaa yhteen hiileen, Saari kuvailee.
– Samaten puoluejohdolta odotetaan sitä, että pitää osallistua aktiivisesti poliittiseen keskusteluun sekä puolueen sisällä että julkisuudessa.
Kristillisdemokraatit pitää puoluekokouksen etäyhteyksin elokuun lopulla, ja valitsee sekä puolueelle että puoluevaltuustolle puheenjohtajiston.
Puoluejohdon odotetaan jakavan keskenään vaalipiirit ja piirijärjestöt selkeästi omiksi vastuualueikseen.
Muista kriteereistä mainittiin, että puoluejohdon pitää ottaa aktiivisesti yhteyttä eri sidosryhmiin, sekä kiertää Kristillisdemokraattien kenttää eri puolilla Suomea.
– On tärkeää tavata aktiiveja ja kuunnella heitä, Saari toteaa.
Puoluejohdon odotetaan jakavan keskenään vaalipiirit ja piirijärjestöt selkeästi omiksi vastuualueikseen.
– Yllätyin aika lailla, kun minua esitettiin vaalilautakunnan puheenjohtajaksi. Kiitän nöyrästi luottamuksesta ja pyrin hoitamaan tämänvuotisen pestini mahdollisimman hyvin.
Luokanopettaja Hannele Saari on Hämeen Kristillisdemokraattien puheenjohtaja, Riihimäen kaupunginvaltuutettu ja jälleen ehdolla kesäkuun kuntavaaleissa.
– Henkilövalinnoissa mukana oleminen on tärkeää. Puolueen näkökulmasta puheenjohtajiston sekä puoluesihteerin valinnat ovat varsin isoja ja merkittäviä asioita. Me toimimme niiden taustavalmisteluissa.
Hannele Saari, ehdolla Riihimäen kaupunginvaltuustoon
• 54-vuotias
• KM, luokanopettaja, lastentarhanopettaja
• työskentelee alakoulussa
• perheessä aviopuoliso Leo, kaksi juuri aikuistunutta lasta, pieni Nilla-koira
• Riihimäen kaupunginvaltuutettu, kaupunginhallituksen jäsen
• KD Hämeen piirin puheenjohtaja, puoluehallituksen jäsen, KD:n vaalitoimikunnan puheenjohtaja
• harrastaa monipuolisesti kulttuuria, rakastaa erityisesti konsertteja, museoita ja taidenäyttelyitä