”Rikoksia tehdään nykyisin enemmän huumeissa kuin humalassa” – Päivi Räsänen tarttuu sisäisen turvallisuuden kipukohtiin
22.5.2021 klo 11:31 Politiikka Samuli Rissanen
Puoluevaltuuston kokouksen alla Räsänen otti kantaa nykyisen sisäinisteri Maria Ohisalon esittelemään uunituoreeseen sisäisen turvallisuuden selontekoon. Räsäsen pitää sitä ideologisesti värittyneenä. (Kuva: Laura Kotila/vnk)
KD:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja, entinen sisäministeri Päivi Räsänen muistuttaa, että rikollisuudessa käytetään hyväksi sitä, että alle 15-vuotiaat eivät ole rikosoikeudellisessa vastuussa.
– Rikoksia tehdään nykyisin enemmän huumeissa kuin humalassa, Räsänen kertoi kristillisdemokraattien puoluevaltuustolle, joka kokoontui toistamiseen etänä.
Hän muistutti myös, että rikollisuudessa käytetään hyväksi sitä, että alle 15-vuotiaat eivät ole rikosoikeudellisessa vastuussa.
Vanhemmat nuoret saattavat yllyttää alle 15-vuotiaan tekijäksi tietäen, että siitä ei seuraa rangaistuksia.
Poliisi on kertonut jopa 10-vuotiaista väkivaltaisiin ryöstöihin osallistuneista.
Poliisi on kertonut jopa 10-vuotiaista väkivaltaisiin ryöstöihin osallistuneista.
Monissa länsimaissa rikosoikeudellisen vastuun ikäraja on alempi: Esimerkiksi Tanskassa, Virossa ja Saksassa se on 14 vuotta ja Alankomaissa ja Kanadassa peräti 12 vuotta.
Lapsen paikka ei Räsäsen mukaan ole vankilassa, mutta rajat toimivat nuoren omaksi eduksi.
Myös lastensuojelun työntekijöiltä tulee esiin huolta, että tällä hetkellä rajoja, esimerkiksi mahdollisuutta liikkumisen rajoittamiseen väkivaltakierteen katkaisemiseksi ei yksinkertaisesti riittävästi ole.
– Ilman leimaamista rasistiksi, pitäisi pystyä puhumaan myös maahamuuttoon liittyvistä ongelmista. He ovat olleet yliedustettuina rikostilastoissa.
Räsäsen mukaan maahanmuuttajavanhempia on tuettava kasvatusvastuussa.
Esimerkiksi Islannissa on hyviä malleja siitä, että muun muassa yhteisistä kotiintuloajoista on pystytty sopimaan.
Puoluevaltuuston kokouksen alla Räsänen otti kantaa nykyisen sisäministeri Maria Ohisalon esittelemään uunituoreeseen sisäisen turvallisuuden selontekoon.
Räsäsen pitää sitä ideologisesti värittyneenä.
– Keinoiksi nuorisorikollisuuteen, kouluväkivaltaan, kovan luokan huumerikollisuuteen tai terrorismiin eivät riitä tulevaisuuden toiveiden maalailut ilmastopolitiikasta, tasa-arvopolitiikasta tai sananvapauden rajoittamisesta.
Räsänen sanoo, että syrjäytyminen ja köyhyys ovat merkittäviä turvallisuusuhkia, mutta niihin tarvitaan sosiaalipolitiikan keinoja. Marinin hallituksen selonteon ongelmana on huomion hajaantuminen politiikan eri sektoreille, jolloin konkreettiset tavoitteet jäävät vähäisiksi.
– Sisäisen turvallisuuden selonteon tulisi ensisijaisesti luoda puitteet turvallisuusviranomaisten toimintakyvylle ja riittäville resursseille. Selonteossa tulisi kyetä rajaamaan fokus sisäisen turvallisuuden keinoihin, hän muistuttaa.