Päivi Räsänen kirjallisessa kysymyksessä hallitukselle: Suomen pitäisi tunnustaa Armenian kansanmurha
15.6.2021 klo 23:01 Eduskunta Kristiina Kunnas
Kansanedustaja Päivi Räsänen jätti hallitukselle kirjallisen kysymyksen siitä, että Suomen olisi tunnustettava Armenian kansanmurha.
– Arvioiden mukaan 1,5 miljoonaa armenialaista tapettiin Osmanien valtakunnan viimeisinä vuosina eli ensimmäisen maailmansodan aikana. Miehiä, naisia ja pieniä lapsia karkotettiin, kidutettiin, raiskattiin, murhattiin ja poltettiin elävinä, Kristillisdemokraattisen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Päivi Räsänen muistuttaa hallitukselle tiistaina 15. kesäkuuta jättämässään kirjallisessa kysymyksessä.
Hän tuo esiin Euroopan parlamentin kehotuksen vuodelta 2015.
– Sen mukaan kaikkien Euroopan unionin jäsenvaltioiden olisi tunnustettava Armenian kansanmurha.
– Tästä kehotuksesta huolimatta Suomi ei ole tunnustusta antanut.
– Uhrien jälkeläiset Suomessa jaa maailmalla odottavat yhä Armenian kansanmurhan tunnustamista, Päivi Räsänen huomauttaa.
Turkkilaisten 1915 toimeenpanemat armenialaisten joukkoteloitukset ovat yksi 1900-luvun järkyttävimpiä tapahtumia.
Hän luettelee kirjallisessa kysymyksessään kansanmurhan tunnustaneita, joita ovat esimerkiksi Euroopan parlamentti, Euroopan neuvosto, suuri joukko Euroopan unionin jäsenvaltiota eli Itävalta, Belgia, Tšekki, Ranska, Saksa, Kreikka, Italia, Latvia, Liettua, Alankomaat, Puola ja Ruotsi. Muista maista kansanmurhan ovat tunnustaneet esimerkiksi Yhdysvallat, Kanada, Venäjä, Armenia, Sveitsi ja Syyria.
– Turkkilaisten 1915 toimeenpanemat armenialaisten joukkoteloitukset ovat yksi 1900-luvun järkyttävimpiä tapahtumia. Turkki kieltää armenialaisiin kohdistuneiden väkivaltaisuuksien määrittelemisen kansanmurhaksi, Räsänen toteaa.
Hän hämmästelee Suomen haluttomuutta kansanmurhan tunnustamiseen.
– On yllättävää, että Suomi ei ole ihmisoikeuksia kunnioittavana maana tässä joukossa mukana. Turkin näkemyksen mukaan toimet olivat ’välttämättömiä’ armenialaisten kapinallisten toiminnan vuoksi, mutta nykytutkimus on nähnyt asian toisin.
– Ihmisoikeuksia ja ihmisarvoa kunnioittavana maana Suomen on tunnustettava armenialaisten joukkomurha kansanmurhaksi.