Tarkastuslaskenta toi KD:lle kaksi iloista yllätystä – Utsjoelle toinen paikka ja Forssaan kolmas, yhteensä KD-valtuutettuja 311
17.6.2021 klo 00:43 Politiikka Kristiina Kunnas
Jono äänestyspaikalle koronakuntavaalien ennakkoäänestyksen viimeisenä päivänä 8. kesäkuuta. Keskiviikkoiltana 16. kesäkuuta saatiin tarkastuslaskennan valmistuttua lopulliset vaalitulokset. (Kuva: Kristiina Kunnas)
Kuntavaalien tarkastuslaskenta muutti Kristillisdemokraattien tulosta mukavaan suuntaan. Kun sekä Utsjoelle että Forssaan saatiin lisävaltuutettu, putosi valtuutettujen määrä viime vaaleista 2017 lopulta vain viiden henkilön verran.
Utsjoen maalaishammaslääkäri Pirjo Konttinen – kuluvan kauden ainoa KD-valtuutettu – nousi kuin nousikin jatkokaudelle. Tarkastuslaskenta vahvisti hänelle paikan jo sunnuntaina läpimenon varmistaneen asiakasneuvoja Väinö Guttormin seuraksi.
Utsjoella KD oli solminut vaaliliiton Kokoomuksen ja Perussuomalaisten kanssa. Kokoomus säilytti kolme paikkaansa ja Perussuomalaiset yhden, joten Kristillisdemokraatit oli vaaliliitossa ainoa valtuutettumääräänsä nostanut puolue. Vasemmistoliitto menetti yhden paikan. Utsjoella äänestettiin ahkerasti, sillä äänestysprosentti oli peräti 81,6, kun se koko maassa oli ainoastaan 55,1.
Toinen ilouutinen kuultiin Forssasta.
Toinen ilouutinen Kristillisdemokraateille saapui Forssasta. Siellä on ollut kuluvalla kaudella vain yksi valtuutettu, eläkkeellä oleva pastori Pekka Murtolahti. Sunnuntaina Murtolahden lisäksi läpi meni myös varavaltuutettu, pysäköinnintarkastaja Asta Jaakkola. Tarkastuslaskenta nosti kolmanneksi valtuutetuksi 24-vuotiaan opiskelijan Topias Kujalan. Hän on työskennellyt vaalivuoden ajan KD Nuorten projektityöntekijänä.
Forssassa KD oli vaaliliitossa Keskustan kanssa. Tässä vaaliliitossa Kristillisdemokraatit oli voittaja, sillä se lisäsi valtuutettujensa määrää. Forssassa kuntavaalien häviäjiä olivat Keskusta, SDP ja Vasemmistoliitto. Kokoomus ja Vihreät säilyttivät asemansa, paikkojaan lisäsivät ainoastaan Perussuomalaiset ja Kristillisdemokraatit.
Tarkastuslaskenta vahvisti, että Espoon KD-ryhmä todella kasvoi kolmipaikkaiseksi.
Tarkastuslaskenta ei muuttanut Espoon Kristillisdemokraattien äärimmäisen tiukalle mennyttä vaalitulosta. Kaarina Järvenpää joutui vaali-iltana pitkään jännittämään oman paikkansa puolesta. Lopulliset tulokset vahvistivat, että Espoon KD-ryhmä todella kasvoi kolmipaikkaiseksi. Valtuutetuiksi tulivat kokenut kaupunginvaltuutettu, kansanedustaja Antero Laukkanen, vaalien ensikertalainen, menestynyt entinen pikaluistelija ja nykyinen yrittäjä Mika Poutala sekä erikoislääkäri Kaarina Järvenpää.
Utsjoen ja Forssan lisävaltuutettujen varmistuminen nostaa Kristillisdemokraattien valtuustopaikkojen yhteisluvuksi 311. Vaikka kannatus putosi, väheni valtuutettujen määrä lopulta vain viiden henkilön verran.