”Uskon, että meillä on nyt uudistuva puolue” – Sari Essayah jatkaa kristillisdemokraattien puheenjohtajana
27.8.2021 klo 18:12 Politiikka Samuli Rissanen
KD Nuorten puheenjohtaja Annika Lyytikäinen ja puoluevaltuuston puheenjohtaja Aki Ruotsala kukittivat Sari Essayah jatkokaudelle puolueen puheenjohtajana. (Kuva: Samuli Rissanen)
– Katson luottavaisesti tulevaisuuteen, sillä uskon, että meillä on nyt uudistuva puolue, jossa on paljon uusia toimijoita, kaksivuotiselle jatkokaudelle valittu kristillisdemokraattien puheenjohtaja Sari Essayah sanoo.
Kristillisdemokraatteja vuodesta 2015 luotsannut Sari Essayah, 54, jatkaa seuraavat kaksi vuotta kristillisdemokraattien puheenjohtajana.
Essayah valittiin yksimielisesti eikä hänellä ollut vastaehdokkaita.
Puolue on uudistumassa, sillä esimerkiksi kuntavaaleissa valtuustoihin valituista kristillisdemokraateista peräti 44 prosenttia oli uusia.
Kiitospuheessaan Essayah muistutti, että puolue on uudistumassa, sillä esimerkiksi kuntavaaleissa valtuustoihin valituista kristillisdemokraateista peräti 44 prosenttia oli uusia.
– Uskon, että olemme nyt uudistuva puolue ja meillä on paljon uusia toimijoita, hän sanoi.
Essayah on johtanut kristillisdemokraatit kaksiin kuntavaaleihin, vuosina 2017 ja 2021 sekä eduskuntavaaliin vuonna 2019. Hän on Savo-Karjalan vaalipiirin kansanedustaja ja Lapinlahden kunnanvaltuutettu.