– Valko-Venäjän masinoima turvapaikanhakijoiden aalto, Glasgow’n ilmastoneuvottelut ja Etiopian sota muistuttavat, että kehityspolitiikkaa ei voi erottaa ulkopolitiikasta, taloudesta, konflikteista, eikä globaalista geopoliittisesta valtapelistä. Kaikki liittyy kaikkeen, Antero Laukkanen muistuttaa.

Kristillisdemokraattien kansanedustaja Antero Laukkanen keskittyi hallituksen Agenda2030-toimintaohjelman eli kestävän kehityksen ohjelmassa köyhyyden ja nälän ehkäisemiseen.

Laukkanen muistutti KD:n ryhmäpuheenuvorossa, että sodat, konfliktit ja toisaalta ruokasektorin kehittymättömyys ovat edelleen suurimmat nälänhätien syyt eri puolilla maailmaa kuten Jemenissä, Afganistanissa ja Etiopiassa.

– Konfliktit estävät haavoittuvia yhteiskuntia panostamasta maatalouteen ja ruokaturvaan, ja ihmisiä parantamasta omaa elintasoaan. Tämä johtaa myös ympäristön kannalta kestämättömään luonnonvarojen käyttöön ja biodiversiteetin häviämiseen.

Näin oli myös Suomessa aikanaan: Suomenkin historia on nälänhätien historiaa.

– On mahdollista, että täällä on kuoltu nälkään väkilukuun suhteutettuna enemmän kuin missään toisessa Euroopan kolkassa. Saamme olla aiemmille sukupolville kiitollisia hyvinvoinnista, jossa elämme, Laukkanen sanoo.

Jos ajattelemme, että meidän pitää saada kaikki köyhyys Suomesta loppumaan, ennen kuin voimme auttaa muita, niin sitä päivää ei koskaan tule.

Tosin nälkää on nyky-Suomessakin. Leipäjonot eivät ole Laukkasen mukaan kadonneet ja niitä organisoivat järjestöt saavat roposia eduskunnan joululahjarahoista. Myös kansallinen huoltovarmuustilanne on kansainvälisistä kehuista huolimatta heikolla tasolla. Koululaitos tippuu Pisa-tilastoissa, eivätkä kaikki nuoret opi edes riittäviä äidinkielen taitoja.

– Kuitenkin meillä on varaa auttaa myös muita, ja tehdä toimia ilmastopäästöjen vähentämiseksi ja biodiversiteetin suojelemiseksi. Jos ajattelemme, että meidän pitää saada kaikki köyhyys Suomesta loppumaan, ennen kuin voimme auttaa muita, niin sitä päivää ei koskaan tule.

– Tiedämme, että ympäristön suojelun edellytys on riittävä taloudellinen hyvinvointi, turvallisuus ja vakaus. Mikään yhteiskunta ei kestä syvää sosiaalista jakautumista ihmisryhmien välillä, oli jakautumisen syynä sitten etniset tai kulttuurierot, tai vaikka poliittiset näkemykset, Laukkanen arvioi.

Suomi voi KD:n mielestä olla auttamassa kehittyviä maita ilmastonmuutokseen sopeutumisessa ja tekeekin sitä esimerkiksi maa- ja metsätaloussektorilla. Kansalaisjärjestöt ja kansainväliset organisaatiot tekevät ainutlaatuista työtä kouluttaessaan maanviljelijöille vaikkapa uusia viljelymenetelmiä. Ilmaston muuttuessa tarvitaan erityisesti panoksia kestävään maatalouteen, globaalisti. Ruoka tuotetaan tulevaisuudessakin pääosin pelloilla, niityillä ja vesistöissä.

– Tässä salissa on erilaisia näkemyksiä kehitysyhteistyöstä. Sitä ihannoidaan ja sitä kritisoidaan. On viisautta auttaa ja pitää yhteyksiä yllä. Viisautta ei ole eristäytyä, Laukkanen sanoo.

Kehitysyhteistyötä pitää tietenkin tarkastella kriittisesti, kuten kaikkea valtiontaloutta.

– Pidän valitettavana sitä, että emme edelleenkään ole sitoutuneet kehitysyhteistyön 0,7 prosentin tavoitteeseen ainakaan käytännön tasolla.

Onko meillä toivoa?

Kristillisdemokraatit haluavat kiinnittää Agenda2030-toimintaohjelman käsittelyn yhteydessä asiaan, joka tulee Tulevaisuusvaliokunnan mietinnössä esille. Se on toivon viestin tärkeys.

– Voiko Suomesta puhua hyvinvointiyhteiskuntana, jos meiltä puuttuu toivo? Ironista onkin, että kun olen vieraillut kehittyvissä maissa, siellä hyvin köyhilläkin ihmisillä on jotain mitä meiltä puuttuu, eli toivo, Laukkanen kertoo.

Hänen mielestään nuoret kokevat ahdistuksen ilmastonmuutoksesta ja biodiversiteettikadosta aivan erityisesti Suomessa.

– Ilmastonmuutos voisi myös olla haaste, joka yhdistää ihmiskuntaa. Kuulimme Glasgow’sta, että jopa Kiina ja Yhdysvallat löysivät ilmastonmuutoksen torjunnasta yhteistä säveltä.