”Kristillisyyden pitäisi olla voimavara – moni voisi suhtautua myötämielisesti” – Syksyn viimeisessä KD-Livessä Maanselkä ja Essayah

25.11.2021 klo 17:53 Politiikka Kristiina Kunnas

– Talouden, hallinnon, yrittäjyyden ja opetustoimen ihmiset tarvitaan ehdokkaiksi – samoin meidät kokemusasiantuntijat, muistuttaa puheenjohtaja Sari Essayah syksyn viimeisessä suorassa KD-Live -lähetyksessä.
Väistyvä puoluesihteeri Asmo Maanselkä taas kaipaa lämminhenkistä kristillisyyttä KD:n politiikkaan. – Siihen olisi monen helppo suhtautua myötämielisesti.

Puoluesihteeri Asmo Maanselkä pohtii syksyn viimeisessä KD-Live -keskustelussa sitä, kuinka kauan puolue pysyy elinvoimaisena. Hän esiintyy viimeistä kertaa puoluesihteerinä lähetyksessä, sillä lauantaina 27. marraskuuta hänelle valitaan seuraaja KD:n puoluevaltuuston kokouksessa Tampereella.

– Niin kauan, kuin sillä on sanottavaa. Meidän pitäisi tänä aikana enemmän miettiä sitä lämminhenkisyyttä, joka kristillistä vakaumusta värittää. Ärhäkkyys ei aina johda parhaaseen lopputulokseen.

– Kristillisyyden pitäisi olla voimavara, johon moni suhtautuisi myötämielisesti, Maanselkä toteaa.

Puheenjohtaja Sari Essayah huomauttaa, että myös kansallismielisyys voi olla luotaantyöntävää tai avaraa.

– Voin samanaikaisesti olla täysillä suomalainen ja pitää kansainvälisiä yhteyksiä. En koskaan halua nationalismin olevan käpertymistä.

On iso haaste olla kohtuullinen – jotta voisi jättää maailman seuraavalle sukupolvelle entistä parempana. Kristillisdemokratia osoittaa vahvuutensa: ihminen ja luonto voivat olla sopusoinnussa. Kummankaan ei tarvitse alistaa toista. – Sari Essayah

– On iso haaste olla kohtuullinen – jotta voisi jättää maailman seuraavalle sukupolvelle entistä parempana. Kristillisdemokratia osoittaa vahvuutensa: ihminen ja luonto voivat olla sopusoinnussa. Kummankaan ei tarvitse alistaa toista, Sari Essayah muistuttaa.

Tällä viikolla julkaistiin Kristillisdemokraattien vaihtoehtobudjetti.

Minkälaista on kristillisdemokraattinen talouspolitiikka?

– Sosiaalinen markkinatalous on meidän malli. Työ ja yrittäjyys nähdään kansantalouden perusmallina, mutta heikoimmassa asemassa olevista pidetään huolta. Heitä tuetaan. Tulonsiirtoja ei ole mahdollisuutta tehdä, jos ei ole, mistä jakaa.

– Vaihtoehdobudjetissa KD ottaisi miljardin vähemmän lainaa – eli ei riko rajoja, kuten hallitus teki.

– Nyt on puhuttu hoitotakuu-lainsäädännöstä – mutta kuitenkaan ei ole tarpeeksi hoitajia. Alalta väki vähenee ja karkaa. Vetovoimaa ja pitovoimaa pitäisi saada hoitoalalle lisää. Mutta tarvitaan myös euroja, Essayah muistuttaa.

– Pitäisi olla sijaispooleja, joista ottaa väkeä, kun sitä tarvitaan hoiva-alalle. Siihen tarvitaan taloudellinen resurssi. KD laittaisi siihen vaihtoehtobudjetissaan puoli miljardia auttamaan.

– Iso satsaus ovat lapsiperheet. Tasokorotus pitää tehdä lapsilisiin. Nuorten työelämään pääsyn varmistuminen toteutuisi oppisopimuskoulutuksen kehittämisen myötä.

Essayah muistuttaa, että polttoaineveronkorotusten peruminen auttaisi kaikkia ja erityisesti haja-asutusalueiden väkeä. KD:n vaihtoehdobudjetissa näkyy myös tämä liikkumisen kalleuden ahdinko ja sen helpottaminen.

– Tällä hetkellä on 8 000 hoitajan vaje ja 1 000 lääkärin vaje, Maanselkä huomauttaa.

– Suun terveydenhuollon ongelmat ovat ratkaisematta, hän jatkaa.

Essayah saa vastattavakseen kysymyksen, mikä on tärkein aluevaaliteema.

– Palvelujen saatavuus! Jokaisen on saatava palvelu. Yksityinen ja kolmas sektori on pidettävä mukana. Julkisten hankintojen kriteeristöt pitää olla sellaiset, että pienet paikalliset yritykset pysyvät mukana hankinnoissa.

– Tässä valmisteluvaiheessa ei saa lisätä byrokratiaa tai tehdä poliittisia virkoja. Lautakuntarakenne pitää olla monipuolinen, että alueiden ääni kuuluu – etteivät vain keskuskaupungit päätä asioista. Pienistäkin kunnista pitää olla edustus!

– KD vastustaa maakuntaveroa. Parlamentaarinen työryhmä jo totesi, ettei se sovi rahoituspohjaksi, Essayah muistuttaa.

Puoluesihteeri Maanselkä haluaa kasvot – eli hyvät ehdokkaat – edustamaan teemoja.

– Ei ole äänestettävää, mikäli emme saa hyviä ihmisiä mukaan ehdokkaiksi! Kyllä on todella tärkeää, että lähdetään mukaan vaikuttamaan ja äänestämään.

Essayah huomauttaa, että yrittäjät, omaishoitajat ja kasvatusalan vaikuttajat ovat tärkeitä.

– Talouden, hallinnon, yrittäjyyden ja opetustoimen ihmiset tarvitaan ehdokkaiksi – samoin meidät kokemusasiantuntijat! Lisäksi meidät tarvitaan äänestäjiksi.

 

KD-Livet jatkuvat jälleen alkuvuodesta!

Syksyn KD-Live -kyselytunnit ovat katsottavissa Kristillisdemokraattien Facebook-sivulla. Poliittinen sihteeri Tapio Luoma-aho isännöi ja juontaa.

 

 

 

Ylös