Elsi Ranta voitti jännittävän vaalin – KD:n uusi puoluesihteeri on 27-vuotias, mutta toiminut puolueessa jo vuosikymmenen
27.11.2021 klo 16:24 Politiikka Kristiina Kunnas
Elsi Ranta on Kristillisdemokraattien tuore puoluesihteeri. (Kuva Kristiina Kunnas)
Eduskunta-avustaja ja pian valmis valtiotieteen maisteri Elsi Ranta äänestettiin Kristillisdemokraattien uudeksi puoluesihteeriksi. 27-vuotias Ranta on toiminut jo kymmenen vuoden ajan puolueessa, ensin nuorisojärjestössä KD Nuorissa ja sitten niin europarlamentaarikon toimistossa kuin myös KD-eduskuntaryhmässä.
Kristillisdemokraattien puoluevaltuusto valitsi puoluesihteerin kolmen eri ehdokkaan välillä Tampereen kokouksessaan lauantaina.
Puoluevaltuuston jäsenillä oli toki mahdollisuus äänestää ketä tahansa kymmenestä alkuperäisestä hakijasta.
Vaalitoimikuntaa vetänyt Hannele Saari kertoi, että vaalitoimikunta teki erittäin tarkkaa alustavaa työtä. Haastatteluun kutsuttiin neljä ehdokasta, ja lopulta vaalitoimikunta teki valintansa kolmen ehdokkaan välillä ja esitti valittavaksi puoluesihteeriksi Elsi Rantaa. Ennen esityksen tekoa vaalitoimikunta äänesti. Ranta voitti äänestyksessä yhden äänen erolla Reija Taupilan ja selvällä äänten erolla Kati Nummensalon.
Kolme puoluesihteeriehdokasta eli Kati Nummensalo, Elsi Ranta ja Reija Taupila saivat antaa puoluevaltuustolle noin viiden minuutin esittelypuheenvuoron.
– Tunnen kentän eri tasot tosi hyvin. Tiedän, kuinka paljon vaatii olla ansiotyössä ja tehdä sen lisäksi vapaaehtoistyötä, Kati Nummensalo totesi.
– Mutta se myös antaa paljon.
– Puoluesihteerinä aloittaisin heti eduskuntavaaleihin valmistautumisen. Siedän kritiikkiä, jaksan ja osaan! Tarvitsemme kaiken ikäiset mukaan! Toimitaan yhdessä, tillsammans! Kati Nummensalo kannusti.
Seuraavaksi puhui Elsi Ranta.
– Puolueemme kaipaa kipeästi virtaavaa uutta vettä. Vanhasta on hyvä ammentaa, mutta menneisyyteen ei voi palata, on koko ajan katsottava eteenpäin, Ranta totesi.
– KD tarvitsee uuden polven tekijää, joka hyödyntää uusia työkaluja. Olen toiminut 10 vuotta puolueessa, tunnen eduskuntaryhmän ja puoluetoimiston.
– Olen avustanut Saria ja Peteriä, ja olen valmis tekemään kaikkeni jotta puheenjohtajan taakka kevenee, Elsi Ranta lupasi.
Reija Taupila päätti sukunimien mukaan aakkosjärjestyksessä tehdyn esittelykierroksen.
– Olen nimenomaan tiimityöntekijä, Taupila totesi.
– Tuotantopäällikön ja puoluesihteerin työssä on paljon samankaltaisuutta. Me tarvitsemme kristillisdemokraattien yhteistyötä, rivien tiivistämistä. Liian moni valtuutettu on yksin ja tarvitsee puolueen tukea. Kukaan ei saa jäädä yksin. Omasta väestä on pidettävä huolta!
– Emme saa ahdistua, kannatus ei nouse hetkessä. Työtä on tehtävä kauas. Sydän sytyttää sydämen! Taupila kannusti.
Puoluevaltuutettujen puheenvuoroissa kaikki kolme saivat kannatusta, eniten kuitenkin Elsi Ranta ja Reija Taupila. Kaikkia kolmea ehdokasta pidettiin varsin sopivina ja kyvykkäinä tehtävään.
Puoluevaltuutettujen puheenvuoroissa kaikki kolme saivat kannatusta, eniten kuitenkin Elsi Ranta ja Reija Taupila. Kaikkia kolmea ehdokasta pidettiin varsin sopivina ja kyvykkäinä tehtävään.
Ranta oli ymmärtänyt myös lobbauksen merkityksen, sillä hän oli ottanut henkilökohtaisesti yhteyttä kaikkiin puoluevaltuuston jäseniin. Kannatuspuheenvuoroissa tätä lähestymistapaa sekä kiiteltiin että kritisoitiin.
Äänensä antoivat kaikki 54 paikalla ollutta puoluevaltuuston jäsentä. Kaikki äänet menivät kuitenkin paikalle olleille kolmelle kandidaatille. Elsi Ranta sai 30 ääntä, Reija Taupila 21 ja Kati Nummensalo 3.
– Meillä on paras ideologia, siitä on hyvä ponnistaa, voitostaan silminnähden liikuttunut Ranta totesi.
– Kuten jo esittelyssäni sanoin, haluan saada teidän luottamuksenne tänään ja tästä lähtien, hän jatkoi.
– Ei kai siinä muuta kuin hommiin ja autoa hankkimaan! Kiitos valtavasti kaikille, Ranta sanoi.
Väistyvältä puoluesihteeriltä Asmo Maanselältä Ranta sai tärkeän neuvon:
– Sinun on oltava puheenjohtajan kilpi ja miekka. Ja sinun on tuettava häntä silloinkin, kun kenttä olisi toista mieltä, Maanselkä sanoi.
Täsmennys juttuun 28.11.:
Lisätty ja täsmennetty vaalitoimikunnan toimintaa.
Vaalitoimikunta kutsui haastatteluun neljä ehdokasta. Lopulta vaalitoimikunta teki valintansa kolmen ehdokkaan välillä ja esitti valittavaksi puoluesihteeriksi Elsi Rantaa. Ennen esityksen tekoa vaalitoimikunta äänesti kokouksessaan 25.11. Äänestykseen osallistui 15 vaalitoimikunnan jäsentä.