”Maakuntaveroa ei tarvita” – Kanta-Hämeessä ehdolla oleva Päivi Räsänen haluaa valtion rahoittavan tasapuolisesti alueiden sote-palveluita, joissa painopiste on oltava ennaltaehkäisyssä

12.1.2022 klo 11:32 Politiikka Samuli Rissanen

Aluevaaliehdokkaana Kanta-Hämeessä oleva kansanedustaja Päivi Räsänen haluaa pitää sote-uudistuksen alkuperäisen tavoitteen kirkkaana: Palveluiden painopistettä on siirrettävä ennaltaehkäisyyn ja varhaiseen puuttumiseen.

Kristillisdemokraattisen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Päivi Räsänen ei juuri esittelyjä kaipaa: Riihimäkeläinen lääkäri-kansanedustaja on vaikuttanut näkyvästi politiikassa 1990-luvulta lähtien.

Aluevaaleihin hänkin kuitenkin osallistuu muiden ehdokkaiden tavoin ensimmäistä kertaa. Ehdokkuus Kanta-Hämeen hyvinvointialueen valtuustoon sen sijaan ei ollut läpihuutojuttu:  Päällimmäisenä KD:n eduskuntaryhmää luotsaavaa Räsästä askarruttivat ajankäyttöön liittyvät kysymykset.

– Päädyin kuitenkin siihen, että varsinkin hyvinvointialueiden käynnistysvaiheessa tarvitaan päättäjiä, joilla on laajaa kokemusta niin valtiollisesta kuin kunnallisesta hallinnosta ja päätöksenteosta, hän kertoo KD-Lehdelle.

Sisäministerinä vastasin pelastustoimesta, joten siihenkin olen paneutunut hyvin.

Lääkärin koulutuksen ja aiemman työkokemuksensa puolesta Räsäsellä on erityistä asiantuntemusta ja kiinnostusta juuri näihin vaaleihin. Hän on toiminut Hämeessä lääkärinä 10 vuotta, sen jälkeen vuodesta -95 alkaen alueen kansanedustajana ja kunnanvaltuutettuna lähes 30 vuoden ajan.

Lisäksi sisäministerinä (2011-2015) hän vastasi pelastustoimesta, joka siirtyy nyt myös hyvinvointialueiden vastuulle.

– Luotan siihen, että pystyn nopeasti perehtymään aineistoon päätöksenteon taustalla ja hyödyntämään osaamistani, hän sanoo.

Sosiaali- ja terveysalasta ja sote-uudistuksen toimeenpanosta Räsänen on kiinnostunut kokonaisvaltaisesti: Hän on työskennellyt lääkärinä niin perusterveydenhuollossa, erikoissairaanhoidossa, työterveyshuollossa kuin yksityissektorillakin.

– Lisäksi sydäntäni lähellä on viiden lapsen äitinä ja nyt isoäitinä myös lastensuojeluun liittyvät asiat.

Räsänen haluaa pitää sote-uudistuksen alkuperäisen tavoitteen kirkkaana: painopiste palveluissa on siirrettävä ennaltaehkäisyyn ja varhaiseen puuttumiseen.

– Siksi on tärkeää panostaa perusterveydenhuoltoon, matalan kynnyksen mielenterveyspalveluihin, samoin kuin ennaltaehkäiseviin sosiaalipalveluihin, kuten lapsiperheiden kotipalveluun, vanhusten kuntouttaviin kotipalveluihin sekä omaishoitoon.

Kristillisdemokraattien aluevaaliohjelmasta hän nostaa esiin tärkeän periaatteen: Valtion tulee kantaa vastuunsa hyvinvointialueiden tasapuolisesta rahoituksesta.

– Maakuntaveroa ei tarvita. Se johtaisi kokonaisveroasteen kasvamiseen ja eri alueiden asukkaiden eriarvoisuuteen.

Pahentuneeseen hoitajapulaan hän vastaisi alan vetovoiman lisäämisellä. Räsäsen mukaan panostusta tarvitaan niin hoitotyön arvostukseen, työhyvinvointiin kuin palkkaukseenkin.

Hallituksen pitäisi hänen mukaansa tehdä myös pikaisia päätöksiä koulutuksen lisäämisestä ja verotuksellisista kannusteista. Halukkaille hoitajille pitäisi antaa kannustimia tehdä osa-aikatyötä myös eläkeiän saavuttamisen jälkeen.

Kanta-Hämeessäkin aiemmin suunnitellut toritapahtumat on jouduttu perumaan. Heikentyneen koronatilanteen vuoksi Räsäsenkin kampanjointi on tapahtunut käytännössä sosiaalisen median kautta, lehti-ilmoituksin ja tv/radio-paneeleihin osallistumalla.

Räsästä voi äänestää Kanta-Hämeessä numerolla 394.

Päivi Räsänen

– Riihimäkeläinen kansanedustaja ja lääkäri

– KD:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja

– Toiminut Riihimäen kaupunginvaltuuston jäsenenä yhtäjaksoisesti vuoden 1993 alusta lähtien. Kansanedustaja vuodesta 1995 lähtien ja sisäministeri vuosina 2011-2015

– Naimisissa, viisi lasta

– Tunnetaan muun muassa aktiivisena hiihdon harrastajana

 

Ylös