Kuusi miljoonaa lasta Ukrainassa vakavassa vaarassa – Venäjän hyökkäykset kouluihin ja sairaaloihin lisääntyneet

23.3.2022 klo 09:31 Ulkomaat Merja Eräpolku

Jopa kuusi miljoonaa Ukrainassa olevaa lasta on välittömässä vaarassa, kun kouluihin ja sairaaloihin kohdistetaan yhä enemmän hyökkäyksiä, kertoo Pelastakaa Lapset.

Useita Ukrainan kaupunkialueita on pommitettu lähes täysin maan tasalle. Ukrainan viranomaistietojen mukaan ainakin 518 oppilaitosta ja 52 terveydenhoitolaitosta on vaurioitunut hyökkäyksissä. Taukoamaton pommitus on pakottanut yhden viidestä Ukrainassa asuvasta lapsesta pakomatkalle, jo yli 1,5 miljoonaa lasta on paennut maasta.

Lähes kuusi miljoonaa lasta on jäänyt Ukrainaan ja moni heistä piilottelee rakennuksissa, joita tällä hetkellä pommitetaan. Lapset ovat vaarassa haavoittua tai kuolla. Lisäksi he kärsivät ruoan, juoman ja terveydenhoidon puutteesta.

Sunnuntaina 20. maaliskuuta raportoitiin saarretussa Mariupolin kaupungissa sijaitsevan taidekoulun pommituksesta. Paikallisten virnaomaisten mukaan laitokseen oli hakeutunut suojaan noin 400 ihmistä, myös lapsia. Torstaina 17. maaliskuuta kerrottiin ainakin 21 ihmisen kuolleen Harkovan lähellä ilmaiskussa, joka osui paikalliseen kouluun ja yhteisökeskukseen.

Kun taistelut jatkuvat etenkin asutetuilla alueilla, vahingot peruspalveluille kuten kouluille ja sairaaloille vääjäämättä kasvavat. Terveydenhoitolaitoksista ainakin 900 sijaitsee lähellä rintamalinjoja tai alueilla, joissa on esiintynyt vihollisuuksia, arvioi Maailman terveysjärjestö WHO.

Lähes puolet kaikista eri puolilla maailmaa tänä vuonna terveydenhuoltoon kohdistuneista hyökkäyksistä on WHO:n mukaan tapahtunut Ukrainassa. Jos pommitukset ja sairaaloiden tuhoaminen jatkuvat, tuhannet lapset ja raskaana olevat naiset ovat vaarassa jäädä ilman elintärkeää apua.

YK:n tietojen mukaan ainakin 75 lasta on kuollut väkivaltaisuuksissa. Todellinen luku voi olla korkeampikin.

– Sodan säännöt ovat selvät: lapset eivät ole kohteita. Kuten eivät koulut ja sairaalatkaan. Meidän on suojeltava lapsia hinnalla millä hyvänsä, muistuttaa Pelastakaa Lasten Ukrainan maajohtaja Pete Walsh.

Pelastakaa Lasten hätäapukeräys Ukrainan konfliktista kärsivien lasten hyväksi: www.pelastakaalapset.fi/ukraina

 

Ylös