Juhani Happonen mielipidekirjoituksessaan: Miksi vain harva pappi osoitti tukeaan oikeutta käyvälle Päivi Räsäselle?
3.4.2022 klo 09:22 Mielipiteet & Blogit KD Lehti
Juhani Happonen toteaa kirjoituksessaan, että mikäli Räsänen olisi tuomittu syylliseksi, olisi puututtu yksilöiden ja lukuisten kirkkojen Raamatun opetuksen mukaisen julistuksen rajoittamiseen. (Kuva Pixabay)
Päivi Räsänen ei ole kiihottanut ketään käymään minkään kansanryhmän kimppuun eikä solvannut tai halveksinut mitään ryhmää, totesivat kolme tuomaria vapauttavassa päätöksessään. Mutta harva pappi osoitti tukea Räsäselle tämän oikeustaistelun aikana, ihmettelee Juhani Happonen kirjoituksessaan.
Helsingin käräjäoikeus antoi 30. maaliskuuta 2022 vapauttavan päätöksen kansanedustaja Päivi Räsäseen (kd.) kohdistuneessa asiassa.
Päivi Räsänen on kolmessa eri yhteydessä nostanut esille Raamatusta mainintoja ja ohjeita, joissa hän on korostanut roomalaiskatolisen, ortodoksikirkon ja evankelis-luterilaisen kirkon virallisia kannanottoja kristillisen avioliiton rakenteesta yhden naisen ja yhden miehen välisenä sopimuksena.
Räsänen on myös haastanut luterilaisen kirkon jäsenenä arkkipiispa Tapio Luoman perustelemaan kantaansa kirkon osallistumisesta yhteistyökumppanina Helsinki Pride -tapahtumaan. Keskustelun kuluessa Räsänen lähetti arkkipiispalle kopion Paavalin roomalaiskirjeen jakeista, joissa apostoli varoittaa seurakuntia homoseksuaalisuudesta.
Saatuaan syytteen kiihottamisesta kansanryhmää vastaan Räsänen puolustautui vetoamalla Suomen perustuslain 731/1999 kohtaan, joka kuuluu näin: ”Jokaisella on sananvapaus, johon sisältyy oikeus ilmaista, julkistaa ja vastaanottaa tietoja, mielipiteitä ja muita viestejä kenenkään ennakolta estämättä.” Sen todetaan kuuluvan jokaiselle kansalaiselle perusoikeutena. Lisäksi todetaan, että tämä oikeus on riippumaton viestinnän välineestä.
Saatuaan syytteen kiihottamisesta kansanryhmää vastaan Räsänen puolustautui vetoamalla Suomen perustuslain 731/1999 kohtaan, joka kuuluu näin: ”Jokaisella on sananvapaus, johon sisältyy oikeus ilmaista, julkistaa ja vastaanottaa tietoja, mielipiteitä ja muita viestejä kenenkään ennakolta estämättä.”
Vastaavaan tapaan sananvapautta on määritelty myös YK:n kansainvälisissä sopimuksissa ja EU:n perusoikeuskirjassa.
Kolme tuomaria, jotka antoivat Päivi Räsäsen asiassa samansisältöisen ja vapauttavan päätöksensä, totesivat, että Räsänen ei ole kiihottanut ketään käymään minkään kansanryhmän kimppuun eikä solvannut tai halveksinut mitään ryhmää.
Mikäli Räsänen olisi tuomittu syylliseksi, olisi puututtu yksilöiden ja lukuisten kirkkojen Raamatun opetuksen mukaisen julistuksen rajoittamiseen.
Mutta miksi Räsänen sai niin vähän ymmärrystä ja puolustajia luterilaisen kirkon papeista tai piispoista? Luther-säätiön piispa Juhana Pohjola on tässä suhteessa yksi harvoista poikkeuksista luterilaista vakaumusta edustaneiden kirkonmiesten joukossa.
Juhani Happonen
Kirjoittaja on toimittaja ja eläkkeellä oleva opettaja, sekä KD:n edustaja Kuopion Vanhusneuvostossa
Kirjoitus on julkaistu Savon Sanomissa 1. huhtikuuta 2022