Nepsy-lasten syrjäytymistä on ehkäistävä riittävin tukitoimin, Päivi Räsänen vaatii

10.5.2022 klo 11:41 Eduskunta Samuli Rissanen

– Kun nuori jää lukiseulassa kiinni, tulisi tarkemmat tutkimukset nuoren tilanteeseen liittyen järjestää heti ja tukitoimet tarjota nopeasti tuentarpeen ilmaannuttua. Mitä aikaisemmin oppilas saa tukea, sitä paremmin vältetään vaikeuksien lisääntyminen ja kasautuminen, Räsänen muistuttaa.

Kansanedustaja Päivi Räsänen on tehnyt kirjallisen kysymyksen Nepsy-nuorten tukitoimista toisen asteen koulutuksessa. Tällä hetkellä tilanne on palveluja tarvitsevalle nuorelle ristiriitainen.

– Nuori ei ole saanut mitään tukitoimia silloin, kun niille olisi välttämätön tarve.

Julkiseen terveydenhuoltoon on käytännössä vaikeaa saada lähetettä. Yksityiseltä neurologilta on mahdollisuus saada lähete neuropsykologiseen kuntoutukseen, mutta kuntoutus jää monelta käytännössä saamatta, sillä siihen tarvittaisiin oman kunnan lähetettä.

Toisen asteen koulutuksen järjestäjät eivät tarjoa kuntoutusta vaan sitä pitää hakea oman kunnan lääkinnällisestä työryhmästä.

Räsänen muistuttaa, että kuntoutusrahan hakeminen Kelasta päätyy useimmiten kielteiseen päätökseen, ja valitus Sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnasta palautetaan aina Kelaan, jolloin nuori on virkamiesten pelinappula toisen asteen koulutuksen ajan.

– Nuori ei ole tällöin saanut mitään tukitoimia silloin, kun niille olisi välttämätön tarve. Toisen asteen maksuttomuus ei toteudu neuropsykiatrista tukea tarvitsevien nuorten kohdalla. Perhe joutuu myös itse kustantamaan oppimisen tueksi tarvittavat apuvälineet, vaikkapa vastamelukuulokkeet. Nepsy-lasten syrjäytymistä on ehkäistävä riittävin tukitoimin, Räsänen vaatii.

Ylös