”Kynnys joutua hyökkäyksen kohteeksi kohoaa merkittävästi” – Kaikki kristillisdemokraattien kansanedustajat ovat Nato-jäsenyyden kannalla
12.5.2022 klo 11:25 Politiikka Samuli Rissanen
Venäjän Ukrainaa vastaan aloittama hyökkäyssota on muuttanut Suomen turvallisuusympäristöä ja vaikuttanut myös KD:n kansanedustajan näkemyksiin puolustusliiton jäsenyydestä. – Rauhan säilyttämiseksi Suomessa ja Pohjois-Euroopassa on tehtävä kaikki voitava, kansanedustajat sanovat. (Kuva: Samuli Rissanen)
Kaikki kristillisdemokraattien kansanedustajat ilmoittavat olevansa Suomen Nato-jäsenyyden kannalla.
Kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmä kannattaa yksimielisesti Suomen hakeutumista puolustusliitto Naton jäseneksi.
– Jäsenyyden myötä Suomi olisi osa Naton yhteistä puolustusta ja 5. artiklan mukaisten turvatakuiden piirissä.
– Jäsenyyden myötä Suomi olisi osa Naton yhteistä puolustusta ja 5. artiklan mukaisten turvatakuiden piirissä. Hyökkäyksen kohteeksi joutumisen kynnys kohoasi merkittävästi, KD:n kansanedustajat arvioivat yhteisessä kannanotossaan.
Eduskunta saa Nato-jäsenyysasian käsiteltäväkseen ensi viikolla. Jo tämän viikon lopulla presidentti ja pääministeri tekevät muodollisen päätöksen asiasta. Eduskunnan puhemies Matti Vanhanen on arvionut, että asiasta äänestetään Suuressa salissa lähipäivinä.
KD:n kansanedustajat korostavat, että vaikka Suomi liittyisi Natoon, suomalaiset ovat tulevaisuudessakin ensisijaisesti itse vastuussa omasta maanpuolustuksestaan. Kokonaisvaltaisen oman varautumisen merkitys korostuu epävarmassa geopoliittisessa tilanteessa, joka vaikuttaa koko maailmaan, ei ainoastaan Eurooppaan.
– On tärkeää että epävarmoina aikoina vaikeista asioista pystytään keskustelemaan rakentavasti ja säilytämme kansallisen yhtenäisyyden, joka kriiseissä on yksi tärkeimpiä voimavarojamme, he toteavat.