”Kaikkeen on varauduttava” – Sari Tanuksen mukaan tarvitaan koko keinovalikoima arvaamattoman itänaapurin varalle

16.5.2022 klo 14:47 Eduskunta Samuli Rissanen

Kristillisdemokraattien kansanedustaja Sari Tanus kiitti historiallisessa Nato-keskustelussa veteraaneja ja edellisiä sukupolvia, hallitusta, puhemiehiä ja kaikkia kansanedustajia ripeästä ja hyvästä toiminnasta asian käsittelystä.

– Kiitokset kuuluvat myös tasavallan presidentille, Tanus viestitti.

Hänen mukaansa turvallisuusympäristön muututtua on täytynyt huolella arvioida, mitkä ovat ne keinot, joilla tavoitteisiin parhaiten päästään. Kun muutokset ovat olleet valtavan suuria, on keinovalikoimaa vastaavasti suurennettava.

Tanus korosti omien vahvistettujen puolustusvoimien, reservin, vapaaehtoisen maanpuolustuksen, vahvistetun rajavartiolaitoksen ja koko yhteiskunnan varautumisen ja valmiuden parantamista sekä kahden- ja kolminkeskisten toimien tiivistämistä.

– Lisäksi myös Nato-kumppanuus on syytä pyrkiä muuttamaan vahvemmaksi Nato-jäsenyydeksi meille tärkeisiin tavotteisiin pääsemiseksi.

Pyrkimyksenä on Tanuksen mukaan rauhan säilyttäminen ja sodan aloituksen kynnyksen nostaminen niin korkeaksi, etteivät sotatoimet Suomea kohtaan koskaan realisoituisi.

– Ettei turvatakuisiin, omien puolustusvoimien liikekannallepanoon eikä mihinkään sotatoimiin koskaan tarvitsisi turvautua.

On oltava myös kriittinen niin, ettei itse joutuisi osaksi trollien suunnitelmien toteuttamista.

Kaikkeen on kuitenkin Tanuksen mukaan varauduttava: Kun Venäjä on osoittautunut arvaamattomaksi ja epävakaaksi, kansainvälisisiä sopimuksia ja ihmisoikeuksia räikeästi rikkovaksi ja vihamielistä valheellista propagandaa levittäväksi, niin haasteita voi olla vastassa kaikissa ratkaisuissa.

– Aiemmin olen ollut Nato-kumpanuuden kannalla, mutta valmis tarvittaessa, turvallisuustilanteen muutoksen niin vaatiessa arvioimaan uudelleen asiaa.

– Oma kantani alkoi muuttua viime vuoden lopulla presidentti Putinin julkisesti esitettyä voimakkaita vaatimuksia ja uhkailuja mahdolliseen Nato-jäsenyyteemme liittyen. Etupiiriajattelu tuli selvästi julki.

Hän muistuttaa, että Suomi ei kuulu mihinkään etupiiriin ja Suomea koskevat päätökset, myös Naton jäsenyyshakemus, tehdään itsenäisesti itse.

– On hyvä muistaa, että päätökset Natossa pitää olla yksimielisiä. Naton jäsenenä Suomella olisi jo yksin ja vahvasti yhdessä Pohjoismaiden kanssa mahdollisuus olla täysivaltaisesti vaikuttamassa päätöksiin ja tuoda myös pohjoismaista näkökulmaa, yhteistä pohjoismaiden puolustusaluetta esiin.

Näinä aikoina ihmisten kriisinsietokykyä, kestävyyttä häiriö- ja poikkeustiloissa pitää Tanuksen mukaan vahvistaa. Jokainen meistä on maanpuolustaja ja erilaisin keinoin rauhan rakentajia tarvitaan.

– Samalla on hyvä muistaa, että paljon virheellistä, valheellista tietoa liikkuu. Ei kannata hätkähtää vähästä. On oltava myös kriittinen niin, ettei itse joutuisi osaksi trollien suunnitelmien toteuttamista.

Kaikkinaista vastakkainasettelua pitää niin ikään välttää. Erilaisista painotuksista ja mielipiteista huolimatta tarvitaan koko kansan yhtenäisyyttä hyvien päämäärien saavuttamiseksi.

– Haasteista ja vaikeistakin ajoista on yhdessä toimien selvitty. Seniorit voivat kertoa tästä monia esimerkkejä perspektiiviä ja toivoa luoden. Veteraanien esimerkki velvoittaa meitä huolehtimaan Suomen turvallisuudesta ja rauhan rakentamisesta parhaalla mahdollisella tavalla omassa ajassamme ja toimintaympäristössämme.

 

Ylös