Päivi Räsänen Nato-äänestyksen jälkeen: ”Poliisin tilanne jäänyt varjoon sisäisestä turvallisuudesta huolehdittaessa”

17.5.2022 klo 18:08 Eduskunta Kristiina Kunnas

KD-eduskuntaryhmän puheenjohtaja, kansanedustaja Päivi Räsänen on tyytyväinen Nato-äänestyksen tulokseen. Mutta huolissaan Räsänen on poliisin resurssien niukkuudesta. – Poliisi ei kykene ensi vuonna edes samaan toimintavalmiuteen kuin nyt, Räsänen kritisoi.

– Minulla on ollut hyvin rauhallinen mieli tämän prosessin suhteen. Olen ollut aika pitkään vakuuttunut siitä, että tämä on Suomen turvallisuuden kannalta paras ratkaisu. Kaikissa ratkaisuissa on omat riskinsä, jotka on otettava huomioon, Päivi Räsänen kuvailee eduskunnan Valtiosalissa. Hän on itse äänestänyt hetkeä aiemmin Nato-jäsenyyden hakemisen puolesta.

– Olen pyrkinyt hyvin tarkoin paneutumaan tähän asiaan – myös sen kriittisiin näkökohtiin, Räsänen kertoo.

Hän antaa täyden tunnustuksen maan johdolle, tasavallan presidentille, pääministerille, ulkoministerille ja puolustusministerille siitä, miten he ovat vieneet asiaa eteenpäin.

– Ehkä ihan alkumetreillä Venäjän hyökkäyksen jälkeen helmikuussa oli jonkinlainen vaihe, jossa olisi mielestäni pitänyt nopeammin toimia, Räsänen muistelee.

Ihan alkumetreillä Venäjän hyökkäyksen jälkeen helmikuussa oli jonkinlainen vaihe, jossa olisi mielestäni pitänyt nopeammin toimia. – Päivi Räsänen

– Mutta uskon, että prosessi on ollut hyvä. Lisäksi se on ollut nopea, kun tietää, mitä kaikkea on pitänyt ottaa huomioon.

– On hienoa, että Ruotsikin saatiin kyytiin mukaan. Näyttää siltä, että huomenna viedään sekä Suomen että Ruotsin hakemukset samaan aikaan Naton konttoriin käsiteltäväksi, Räsänen toteaa.

Kansanedustajat saivat laajasti puhua asiasta. Maanantain täysistunto venyi yli puolenyön.

– Kun on näin tärkeästä asiasta kysymys Suomen tulevaisuuden ja koko valtion tärkeimmästä tehtävästä eli turvallisuutemme takaamisesta ja rauhan turvaamisesta kansalaisillemme, niin pidän itsestäänselvänä, että jokainen kansanedustaja haluaa siitä mielipiteensä sanoa.

Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Räsänen nosti puheessaan puoluevaltuustolle sekä eduskunnan Nato-keskustelussa esiin poliisin puuttuvat resurssit.

– Hallintovaliokunta todellakin kiinnitti huomiota siihen, että sisäisen turvallisuuden resursseja ei ole tässä yhteydessä turvattu samoin kuin esimerkiksi puolustusvoimien, joille tuli lisärahoitusta kevään kehyspäätöksessä. Poliisi ei pysty ensi vuonna pitämään edes nykyistä toimintavalmiuttaan yllä.

Poliisi ei pysty ensi vuonna pitämään edes nykyistä toimintavalmiuttaan yllä.

– Hybridivaikuttamisen kautta Suomeen voi tulla uhkia, joissa poliisi ottaa ensivasteen.

– Krimin valtauksen yhteydessä 2014 ei ilmestynyt sotilaallisia joukkoja vaan vihreitä miehiä ilman sotilaallisia tunnuksia.

– Tällaisessa tilanteessa Suomessa poliisi joutuisi reagoimaan, Räsänen muistuttaa.

– Poliisilla on muitakin haasteita kuten jengiytymiskehitys, huumerikollisuus ja monenlainen lisääntynyt kansainvälinen rikollisuus.

– Poliisin tilanne on jäänyt tässä varjoon, Räsänen huomauttaa.

 

 

Ylös