Erityisesti terveydenhuollossa työntekijät alttiina väkivallalle – Tilanteisiin puututtava tiukemmin jo ennakkoon, KD Naiset vetoaa

7.6.2022 klo 10:40 Politiikka Samuli Rissanen

– Olemme huomanneet, että väkivaltaa ja sen uhkaa esiintyy eri aloilla ja erilaisissa työtehtävissä. Keskusteluissamme on tullut ilmi väkivallan uhka ja sen kokeminen erityisesti terveydenhuollossa. Olemme tästä huolissamme, KD Naiset kirjoittaa.

Kristillisdemokraattien naisjärjestö KD Naiset tarttuu kansalaistapaamisissa esiin tulleeseen huolenaiheeseen, nimittäin työpaikoilla esiintyvään väkivaltaan. Myös työpaikkakiusaaminen on ollut yleinen keskustelunaihe puolueteltoilla. KD Naiset muistuttaa, että kenenkään ei pitäisi joutua kokemaan työssään kiusaamista, saati väkivaltaa.

– Olemme huomanneet, että väkivaltaa ja sen uhkaa esiintyy eri aloilla ja erilaisissa työtehtävissä. Keskusteluissamme on tullut ilmi väkivallan uhka ja sen kokeminen erityisesti terveydenhuollossa. Olemme tästä huolissamme, KD Naiset kertoo kannanotossaan.

– Haluamme, että työpaikoilla laaditaan kirjallinen turvallisuusohjeisto, jossa kerrotaan toimintaohjeet ja mallit etukäteen arvioitujen vaaratilanteiden varalta.

Järjestö vetoaakin että tilanteisiin puututtaisiin työpaikoilla jo etukäteen.

– Haluamme, että työpaikoilla laaditaan kirjallinen turvallisuusohjeisto, jossa kerrotaan toimintaohjeet ja mallit etukäteen arvioitujen vaaratilanteiden varalta.

Ohjeistuksessa on oltava myös toimintatapaohjeet kuinka toimia kun väkivalta tai sen uhka on jo tapahtunut. Tärkeä osa prosessia on myös tilanteiden huolellinen jälkikäsittely. Työnantajan velvollisuus on käydä näitä asioita säännöllisesti työntekijöiden kanssa läpi.

– Nyt liian moni työntekijä kokee olevansa asian kanssa yksin, KD Naiset muistuttaa.

Järjestö alleviivaa sitä, että työturvallisuuslakia ja ohjeistuksia noudatetaan myös käytännössä.

– Niitä ei pidä jättää kerran tehtynä kansioihin pölyttymään.

Työpaikkaväkivallalla tarkoitetaan tässä kirjoituksessa joutumista fyysisen väkivallan tai sen uhan kohteeksi työpaikalla. Se voi olla uhkaavaa käytöstä, huutelua, nimittelyä, ahdistelua ja pelottelua ja jopa fyysistä väkivaltaa; tönimistä, sylkemistä, raapimista, kiinnipitämistä, lyömistä ja potkimista. Useimmiten tekijänä on asiakas tai potilas, mutta toisinaan tekijänä voi olla myös  työkaveri.

Ylös