Maatilojen ahdinkoa ei saa unohtaa budjettiriihessä, Peter Östman vetoaa hallitukseen

31.8.2022 klo 09:26 Politiikka Samuli Rissanen

Hallituksen tänään alkavassa budjettiriihessä päätetään myös Suomen maatalouden kohtalo.

Kristillisdemokraattien kansanedustaja Peter Östman vetoaa hallitukseen, ettei maatilojen ahdinkoa unohdeta riihessä.

Maatalouden tuotantopanosten hinnat ovat viimeisen vuoden aikana nousseet enemmän kuin koskaan EU-jäsenyyden aikana. Lannoitteiden hintojen nousu alkoi jo ennen sotaa, polttonesteiden hinnat nousivat rajusti keväällä ja nyt sähkön hinta on moninkertaistunut.

– Keskusta on nyt pitänyt maa- ja metsätalousministerin paikkaa yli seitsemän vuotta putkeen, ja tilojen ahdinko on ainoastaan pahentunut,

Keväällä hallituksen toimet maatalouden hyväksi jäivät vaisuiksi.

– 300 miljoonan euron hätäpaketista iso osa ei edes edistänyt ruoantuotantoa, ja kokonaisuutena summa ei riittänyt kompensoimaan kuin murto-osan tilojen kasvaneista kustannuksista, maa- ja metsätalousvaliokunnan jäsenenä vaikuttava Östman muistuttaa.

Hän odottaa budjettiriihestä esityksiä, joilla turvataan maatalouselinkeino akuutin kriisin yli. Mikäli hallitus rakentaa budjettiriihessä sähkölaskuun perustuvan tukimekanismin kotitalouksille, tulee myös maatilat huomioida. Yksi keino voisi Östmanin mukaan olla sähköveron palautus tiloille.

Tuotantokustannusten hinnannousu siirtyy tuottajahintoihin viiveellä, eivätkä kaupan toimijat ole aidosti kiinnostuneita tulemaan vastaan. Kotimaisen maatalouden jatkuvuus on huoltovarmuuden ytimessä ja toimien pitäisi olla sen mukaiset.

– Keskusta on nyt pitänyt maa- ja metsätalousministerin paikkaa yli seitsemän vuotta putkeen, ja tilojen ahdinko on ainoastaan pahentunut, Östman sivaltaa.

Kristillisdemokraatit julkaisi viime viikolla 100 kohdan huoltovarmuuspaketin, jossa esitetään useita toimia myös maatalouden kannattavuustilanteen parantamiseksi.

Ylös