KD:n Roadshow aloitti Hartolasta – ”Sari on ehdottomasti paras puoluejohtaja – muut eivät ymmärrä mitään tavallisen kansan asioista”

3.9.2022 klo 18:40 Tapahtumat Kristiina Kunnas

Kristillisdemokraattien Roadshow-kiertue starttasi Hartolan maalaismarkkinoilla Päijät-Hämeessä. Suoran kansalaispalautteen mukaan Sari Essayah on paras puoluejohtaja ja sopisi vaikka presidentiksi. Roadshow jatkaa jo sunnuntaina Helsingin Hakaniemen markkinoille.

Kristillisdemokraatteja esiin tuova Roadshow-kiertue aloitti Hartolan maalaismarkkinoilta lauantaina 3. syyskuuta.

– Järjestäjät mainostavat Hartolan markkinoiden olevan Suomen suurimmat maalaismarkkinat, mukana ollut KD:n järjestöpäällikkö Mikko Rekimies kertoo.

Ensimmäisenä aamulla vastaan tullut torimyyjä innostui antamaan rehellistä palautetta nähtyään KD:n Roadshow-auton, jossa puolueen puheenjohtaja Sari Essayah on isona kuvana.

– Sari on kyllä ehdottomasti paras puoluejohtaja. Muut eivät ymmärrä mitään, etenkään tavallisen kansan asioista. Sari on poliitikko meille jokaiselle, työssäkäyvistä työttömiin ja heikompiosaisista hyväosaisiin, torimyyjä kehui.

– Sarisssa olisi todella ainesta vaikka presidentiksi! torimyyjä jatkoi.

Puoluetoimistosta Hartolan maalaismarkkinoille osallistui Rekimiehen lisäksi myös hallintopäällikkö Ismo Portin, joka itsekin on Hämeestä. Portin on kaupunginvaltuutettuna Riihimäellä.

Jo nimetyistä eduskuntavaaliehdokkaista paikalla oli lahtelainen Juha-Pekka Forsman. Paikallisaktiiveista osallistuivat Heinolan KD:n puheenjohtaja, kaupunginvaltuutettu Jouko Vuorenniemi sekä lahtelainen Timo Simola, joka on KD:n vaalipäällikkönä Hämeessä.

Forsman on ollut Kristillisdemokraattien toiminnassa jo 30 vuotta.

– Turvallisuus on ykkösaiheeni nyt eduskuntavaalikampanjassa. Se kattaa kaiken aina maan turvallisuudesta energiansaantiin sekä ruuantuotannon turvallisuuteen. Talous on seuraavaksi tärkein asia. Mikäli talous ei ole kunnossa, emme voi hoitaa myöskään muita haasteita kuten sosiaali- ja terveyshuoltoa, koulutusta ja työllisyyttä, Forsman muistuttaa.

Tärkeimmät aiheeni ovat turvallisuus ja talous. Mikäli talous ei ole kunnossa, emme voi hoitaa myöskään sosiaali- ja terveyshuollon haasteita. – KD-eduskuntavaaliehdokas Juha-Pekka Forsman, Lahti

Kristillisdemokraattien pisteen vetonaulana oli puristusvoiman mittauslaite. Siinä sai haastaa oman käsivoimatuloksensa verrattuna paikalla olleiden KD-aktiivien puristusvoimaan. Voitokas oli Jouni Lehto, joka sai tuloksen 84,1.

Kova tulos! Jouni Lehto puristi 84,1 Hartolassa.

Roadshow-kiertue jatkuu sunnuntaina 4. syyskuuta joka kuukauden ensimmäisenä pyhänä pidettävillä Helsingin Hakaniemen markkinoilla. Ensi viikolla kiertue jatkuu Lahdessa, Lempäälässä ja Vantaan Tikkurilassa.

 

Kristillisdemokraatit ovat syksyn Roadshowssa liikkeellä Suomeen suunnanmuutos -pakettiautolla. (Kuva Mikko Rekimies)

Ylös