Aikaikkuna Nato-jäsenyyden sinetöimiselle ei sulkeudu vaalikauden lopussa, Matti Vanhanen vahvistaa

6.9.2022 klo 12:00 Politiikka Samuli Rissanen

Kaikki muut hallituksen esitykset raukeavat, mutta ratifiointikysymys on luonteeltaan toisenlainen, eduskunnan puhemies Matti Vanhanen kertoo.

Keväällä eduskunta äänesti Suomen Naton-jäsenyyshakemuksesta, mutta on epävarmaa, ehditäänkö jäsenyys saada maaliin vielä tällä vaalikaudella.

Suomen Nato-jäsenyys on ratifioimatta vielä muutamassa Nato-maassa, mukaan lukien Turkissa.
Mikäli esimerkiksi Turkki viivästyttäisi Nato-jäsenyyden vahvistamista vaalikauden loppuun saakka, siitä seuraisi, että päätös Suomen Nato-jäsenyydestä siirtyisi seuraavalle eduskunnalle.

Kansainväliset sopimukset ovat Vanhasen mukaan sellaisia, että ne eivät raukea vaaleihinkaan

Eduskunnan puhemies Matti Vanhanen hälvensi tänään asiaan liittyvää epävarmuutta syyskauden avajaisten yhteyteen sovitussa mediainfossa.

Kansainväliset sopimukset ovat Vanhasen mukaan sellaisia, että ne eivät raukea eikä niiden käsittely raukea vaalien mentyä ohi.

– Kaikki muut hallituksen esitykset raukeavat, mutta ratifiointikysymys on luonteeltaan toisenlainen.

Toisaalta, jos kaikki Nato-maat ehtisivät ratifioinnin tehdä juuri ennen vaaleja, myös hallitus ehtisi tehdä ratifiointiehdotuksen ennen vaaleja.

– Mutta jos kävisi niin, että eduskunta ei ehtisi sitä käsittelemään, niin seuraava eduskunta voisi jatkaa sitä välittömästi vaalien jälkeen, Vanhanen sanoi.

Vaalien läheisyys vaikuttaa eduskunnan työskentelyyn jo syyskaudella.

– Realiteetti on, että vaalien lähestyminen vaikuttaa edustajien käyttäytymiseen eduskuntaryhmissä, valiokunnissa, istuntosalissa ja myös hallituksen sisälle.

Myös vaikutus työskentelyaikatauluun on merkittävä: Ehdotukset, joita hallitus haluaa eduskunnan ottavat käsiteltäväkseen on tehtävä seuraavan reilun 2 kuukauden aikana.

Valiokuntien täytyy puolestaan tehdä mietintönsä viimeistään helmikuun alussa, mikäli asian käsittelyä toivotaan vielä eduskunnan viimeisille istuntoviikoille maaliskuussa.

– Poliittisen keskustelun kannalta herkullisia aiheita on vielä paljon tulossa, Vanhanen muistuttaa.

Ylös