”Ihmisten aito kohtaaminen ja kuunteleminen tärkeintä”
3.10.2022 klo 09:35 Politiikka Samuli Rissanen
– Olen motivoitunut rakentamaan turvallista arkea ja tulevaisuutta yhdessä helsinkiläisten kanssa. Lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointia on tuettava nyt, Kumin kertoo.
Konsultoiva varhaiskasvatuksen erityisopettaja ja KD Naisten puheenjohtaja Sari Kumin on työnsä ja luottamustehtäviensä puolesta jatkuvasti kuulolla yhteiskunnan kipupisteistä ja ihmisten huolista.
Kampanjoinnissakin Kumin luottaa ihmisten aitoon kohtaamiseen ja kuuntelemiseen.
Tulevissa eduskuntavaaleissa hän aikoo olla mukana kaikissa KD:n yhteisissä tapahtumissa, kuten toritapahtumatissa ja ehdokasilloissa. Paneeleihin osallistumisen lisäksi hän aikoo tehdä omia Facebook-livelähetyksiä.
Tulossa on ”Tutustu ehdokkaaseen”-live ja ”Politiikan porinat – Sarin linja”-live, hän kertoo.
Twitter on politiikolle tärkeä työkalu omien ajatusten esiintuomiseksi
Kumin aikoo tehdä myös maksullista some-kampanjointia. KD Naisten puheenjohtaja on myös ollut ahkera mielipidekirjoituksien laatija. Twitter on politiikolle tärkeä työkalu omien ajatusten esiintuomiseksi.
Potentiaalisia äänestäjiä hän pyrkii tavoittamaan myös lehtimainoksilla ja ”roskismainoksilla”.
Kumin eduskuntavaalikampajaa on tällä hetkellä vauhdittamassa neljä tiimiläistä.
– Tarkoitus on saada lisää väkeä mukaan, hän kertoo.
Vuosaarelaisen Kuminin kohderyhmää ovat lapsiperheet, varhaiskasvatuksen ammattilaiset, pienituloiset eläkeläiset ja yksinelävät.
Myös keskeisimmät vaaliteemat on suunnattu kohderyhmille.
– Arjen on oltava hyvää. Lapsilisiin on saatava korotuksia ja lapsiverovähennys takaisin, eläkkeisiin indeksikorotukset sekä yksineläville verovähennysoikeus.
Hän muistuttaa myös KD:n Kannustava perusturva-uudistusohjelmaan liittyen, että työn tekemisen pitää olla kannattavaa ja kannustinloukut työn vastaanottamisen edestä on raivattava pois.
Kumin aikoo olla mukana kaikissa Helsingin piirin ja eri osastojen tapahtumissa ja niiden järjestämisessä.
– Järjestän tapahtumia myös kokonaan itse. Osa on omia tapahtumia ja osaan voi osallistua myös kaikki muutkin Helsingin ehdokkaat.
Sari Kumin
Ikä: 54
Työ: Konsultoiva varhaiskasvatuksen erityisopettaja
Perhesuhteet: Avioliitossa
Kotipaikkakunta: Helsinki
Vaalit, joissa on ollut ehdokkaana: Eduskuntavaalit 2019, kuntavaalit 2017 ja 2021
Tärkeimmät luottamustoimet: Käräjäoikeuden lautamies, seurakuntaneuvoston jäsen
Motto/slogan: Asioilla on tapana järjestyä!
Politiikan ulkopuolinen harrastus: Ulkoilu koirien kanssa, lukeminen, kutominen