Puoluesihteeri Elsi Juupaluoma: Suomeen suunnanmuutos

3.10.2022 klo 10:12 Kolumnit Elsi Juupaluoma

Kuluneen vaalikauden aikana Suomen suunta on käynyt huolestuttavaksi. Maamme on velkaantunut historiallisen paljon ja tulevaisuus huolettaa monia. Hallituksen ensi vuoden budjetti on 8,1 miljardia alijäämäinen ja silti ongelmat jäävät korjaamatta. Velan ottaminen on valinta, jolla vaikeat päätökset siirretään seuraavien hoidettavaksi. Lasku on aina maksettava.

Velan ottaminen on valinta, jolla vaikeat päätökset siirretään seuraavien hoidettavaksi. Lasku on aina maksettava.

On selvää, että akuuteissa kriisitilanteissa julkinen talous ottaa iskuja vastaan. Kriisitilanteet palauttavat meidät kuitenkin perusasioiden äärelle ja näyttävät meille selvästi, missä yhteiskuntaa todella tarvitaan.

Me kristillisdemokraatit kannamme huolta hyvinvointipalveluiden tulevaisuudesta. Suomi velkaantuu ja verottaa ennätystahtiin, mutta siitä ei tunnu olevan lääkkeeksi kasvavaan pahoinvointiin ja työssäuupumiseen. Tilanne on kestämätön niin hoitajille kuin hoidettavillekin.

Emme voi jatkaa tiellä, jossa jaamme yhä enemmän rahaa ja kansalaiset saavat yhä vähemmän. Hallituksen on kyettävä tekemään arvovalinta siinä, toteutetaanko politiikalla omia intohimoja vai panostetaanko perusasioihin. Tätä viestiä monet kaipaavat, mutta kysymykset suunnitelmista velkaantumisen taittamiseksi tuntuvat kaikuvan kuuroille korville.

Suomi ansaitsee suunnanmuutoksen. Se tarkoittaa paluuta perusasioiden äärelle ja sen tunnistamista, että teemme politiikkaa yhteisömme hyväksi.

Suomi ansaitsee suunnanmuutoksen. Se tarkoittaa paluuta perusasioiden äärelle ja sen tunnistamista, että teemme politiikkaa yhteisömme hyväksi. Hyvän politiikan perusasiat ovat kuitenkin lopulta yksinkertaisia: yrittäjyydellä ja työllä pidämme huolta hyvinvointipalveluista ja toisistamme.

Puolustamme Suomea aitona länsimaana, jossa ihmisellä on vapaus elää arvojensa mukaan ilman pelkoa ajojahdeista tai alaspainamisesta. Politiikka tarvitsee suunnanmuutoksen luottamuksen ja arvokkuuden tielle. Tielle, jossa toimimme yhteisen hyvän puolesta. Se on samalla demokratian ydintä ja arvopolitiikkaa, jota Kristillisdemokraatit ajaa.

Kristillisdemokraattien puoluesihteerin (o.s. Ranta) uusi nimi on avioliiton solmimisen myötä Elsi Juupaluoma.

Elsi Juupaluoma (o.s. Ranta)

 

Ylös