Eduskunnassa historiallinen köyhyyspäivä – ”Tiedon pitää lisääntyä ja köyhyyden vähentyä”, sanoo Antero Laukkanen

6.10.2022 klo 19:04 Eduskunta Kristiina Kunnas

– Tämä on hyvä päivä – ja historiallinen, muistutti Eduskunnan köyhyysryhmän puheenjohtaja Antero Laukkanen. Torstaina vietettiin kautta aikain ensimmäistä köyhyyspäivää eduskunnassa.

Eduskunnan köyhyysryhmä järjesti torstaina 6. lokakuuta köyhyyspäivän.

– Suomen köyhyyden monet kasvot esittäytyivät päättäjille ja teema oli laajalti läsnä eduskunnassa, köyhyysryhmän puheenjohtaja, kansanedustaja Antero Laukkanen selostaa.

Eri toimijat, yhdistykset ja järjestöt olivat esillä aamupäivästä aina iltapäiväneljään Lähetystöjen vastaanottotilassa. Puoliltapäivin pidettiin tiiviit tietoiskut.

Eduskuntatalon ravintoloissa oli tarjolla ylijäämäruokaa ja pöytiin oli jaettu informaatiota köyhyydestä.

Suomessa lasketaan 114 300 lapsen elävän pienituloisessa perheessä. Tämä tarkoittaa noin  noin 11% lapsista.

– Yhden vanhemman perheissä köyhyyttä on paljon enemmän kuin kahden vanhemman perheissä, muistuttaa toiminnanjohtaja Heljä Sairisalo YVPL:stä eli Yhden Vanhemman Perheiden Liitosta.

Moni työtön putoaa köyhyyteen. Köyhällä työttömällä ei välttämättä ole esimerkiksi puhelinliittymää tai tietokonetta, jolla työtä voisi hakea. Tämä vaikeuttaa työnsaantia. Kaikki eivät myöskään asu lähellä kirjastoja tai muita julkisia palveluita.

Köyhällä työttömällä ei välttämättä ole esimerkiksi puhelinliittymää tai tietokonetta, jolla työtä voisi hakea. Tämä vaikeuttaa työnsaantia.

Myös moni yksinyrittäjä on pienituloinen pitkistä työpäivistä huolimatta. 44 prosenttia on ilmoittanut tienaavansa kuukaudessa alle  2 000 euroa, mutta kuitenkin lähes puolet (46 %) ilmoittaa työskentelevänsä yli 40 tuntia viikossa.

Velkaköyhyyttä esiintyy kaikissa tuloluokissa. Ulosottovelallisia oli 284 000 vuonna 2021 ja maksuhäiriömerkintöjä 392 000 suomalaisella vuonna 2020.

– Tehdään tästä köyhyyspäivästä perinne, lupasi kansanedustaja ja Köyhyysryhmän puheenjohtaja Antero Laukkanen.

– On tärkeää, että tieto lisääntyy mutta köyhyys vähentyy, Laukkanen totesi.

Kansanedustaja Antero Laukkanen lupaa, että köyhyyspäivästä tehdään perinne, vaikka hän jääkin keväällä pois eduskunnasta. Vakavasti sairastunut Laukkanen liikkuu sähkömopolla ja tuntuu herättävän myönteistä huomiota missä sitten onkin.

Yhden Vanhemman Perheiden Liiton toiminnanjohtaja Heljä Sairisalo sekä Pelastakaa Lapset ry:n lapsiperheköyhyys-asiantuntija Johanna Vinberg.

 

Mieli ry:n Janette Vesterinen on projektipäällikkönä YLVAssa eli ylivelkaantuneiden mielenterveyden ja vanhemmuuden tukeminen -hankkeessa, Ella Vuorinen on Takuusaation takaustoiminnan talousasiantuntija, Jari Leskinen puolestaan Yrittäjän talousavun kehityspäälikkö ja Tiina Saarela asiantuntija Kirkkohallituksessa. Oikealla KD:n erikoislääkäri-kansanedustaja Sari Tanus.

Työttömien keskusjärjestön viestinnän asiantuntija Leena Valkonen, toiminnanjohtaja Jukka Haapakoski sekä Tatsin toiminnanjohtaja Peppi Tervo-Hiltula.

Kansanedustaja Sari Tanus ja Kristillisen Eläkeliiton KRELLIn toiminnanjohtaja Päivi Kyyrö.

Ruoka-apu oli esillä köyhyyspäivässä, vasemmalla projektipäällikkö Jenni Passoja. Oikealla Sininauhaliiton Susanna Kuru.

Jutun pääkuva: JUKKA SALMI, muut kuvat: KRISTIINA KUNNAS
Köyhyyspäivän järjestivät Eduskunnan köyhyysryhmä ja sen yhteistyöjäsenet SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry, KELA, Suomen köyhyyden vastainen verkosto EAPN-Fin, Kuka kuuntelee köyhää? -verkosto sekä Kirkon diakoniarahasto.

Lue lisää!

Kansanedustaja Antero Laukkanen kysyi hallituksen kyselytunnilla miten saadaan turvattua rahoitus ruoka-apua jakaville järjestöille.

 

Ylös