Pia Polviander, KD-eduskuntavaaliehdokas Uudellamaalla: Haluan muuttaa yhteiskuntaa entistä oikeudenmukaisemmaksi
13.10.2022 klo 16:39 Henkilöt Kristiina Kunnas
Pia Polviander on koulutuksen ja terveydenhuollon puolestapuhuja. – Ne ovat yhteiskuntamme selkärankaa.
Espoolainen KD-eduskuntavaaliehdokas Pia Polviander tietää, että Uudellamaalla on paljon parannettavaa. – Meiltä puuttuvat ainoastaan haja-asutusalueiden ongelmat.
Eduskuntavaaliehdokas Pia Polviander aikoo olla paljon esillä niin sosiaalisessa mediassa kuin ulkoilmatapahtumissakin.
– Pia tulee näkymään ja kuulumaan! Hän ei pelkää nostaa epäkohtia esiin, Polviander lupaa.
Hän haluaa olla tavallisen suomalaisen puolestapuhuja.
– Haluan ajaa tavallisen suomalaisen asiaa ja muuttaa yhteiskuntaa niin, että se on entistä oikeudenmukaisempi.
– Suomalaisten veromaksajien rahat pitää lähtökohtaisesti käyttää suomalaisten hyvinvointiin. Velkarahalla ei voi myöskään parantaa maailmaa, Polviander muistuttaa.
Hän on melko tuore kristillisdemokraatti. Aiemmin hän oli pitkään perussuomalaisissa.
– Menemättä yksityiskohtiin puolueen ilmapiiri kävi hyvin ahdistavaksi, erityisesti puoluejohtajan vaihdoksen jälkeen kesällä 2021. Mukana on toki paljon aidosti hyvää tarkoittavia ja ahkeria ihmisiä, mutta tuntuu, että perussuomalaiset on hylännyt täysin aiemmat ajatuksensa ja pyrkii vain salonkikelpoistumaan hallitukseen sopivaksi.
Hän kokee vapautta Kristillisdemokraateissa.
– Minusta KD on puolueena aidompi. Vaikka on pienempi, on se uskollisempi omille arvoilleen. Koen, että saan hengittää tässä puolueessa vapaammin.
Hänelle ensin tulevat Suomi ja suomalaiset.
– Minulle tärkeitä ovat koti, uskonto ja isänmaa.
– Aiemmat polvet ovat antaneet meille upean lahjan, itsenäisen isänmaan, joka on lunastettu kovin uhrauksin. Suomessa tätä ei ymmärretä ja se otetaan liikaa itsestäänselvyytenä, Polviander pohtii.
– EU on kehittymässä liittovaltioksi, joka vähitellen vie pala palalta itsenäisyytemme. Pidän EU-jäsenyyttä suurena virheaskeleena, kuten myös euroa, jonka vuoksi meillä ei ole omaa rahapolitiikkaa.
Polvianderin mielestä Euroopan unioni ei tuo turvaa.
– Se vain nimenomaan vähentää toimintavapauttamme.
Polviander on koulutuksen ja terveydenhuollon puolestapuhuja.
– Ne ovat yhteiskuntamme selkärankaa.
Suomalaisten rahat pitää hänen mielestään käyttää Suomessa.
– Tässä taloustilanteessa kannatan kehitysavun rajua leikkausta ja haluan tiukentaa maahanmuuttolainsäädäntöä, Tanskan mallin mukaan. Poliittinen islam ja laajamittainen maahanmuutto kehitysmaista ovat uhka Suomelle.
Eduskuntavaaliehdokas Polviander aikoo olla paljon esillä niin sosiaalisessa mediassa kuin ulkoilmatapahtumissakin.
Mitkä ovat Uudenmaan kipupisteet?
Uusimaa on alueena iso ja ruuhka-Suomi sijaitsee etelässä.
– Uudenmaalla riittää tekemistä. Liikenneyhteyksiä pitää parantaa. Kaupungeissa on paljon maahanmuuton tuomia ongelmia, erityisesti juuri pääkaupunkiseudulla.
– Osa asuinalueista on jo slummiutumisen tiellä. Koska muuttajia tulee ulkomailta ja kotimaasta, palveluiden tarve on valtava ja se tuo mahdottoman kovat investointipaineet.
– Haittamaahanmuuton suitsiminen olisikin erityisen tärkeää. Samalla velkaannumme valtavaa tahtia.
– Ehkä meillä ei ole haja-asutusalueiden ongelmia, mutta muuta senkin edestä.