”Henkeni on luja, usko vahva ja ruumiini heikko” – Antero Laukkanen kertoo elämänsä kolmiodraamasta KD-Kompassissa
14.10.2022 klo 15:51 Eduskunta Samuli Rissanen
Nyt, lokakuussa 2022 Laukkanen huristelee sähköpyörätuolilla pitkin eduskunnan pitkiä käytäviä. – Tänään sanoisin näin, että henkeni on luja, usko on vahva ja ruumiini on heikko. Siinä on mun elämän kolmiodraama, hän kertoo. (Kuva: Kristiina Kunnas)
Kansanedustaja Antero Laukkanen on ollut köyhien ja vähävaraisten puolestapuhuja eduskunnassa. Yksi hänen tavoitteistaan toteutui, kun eduskunnassa vietettiin historian ensimmäistä köyhyyspäivää.
Kristillisdemokraattien kansanedustaja Antero Laukkanen kertoo KD-Kompassi-ohjelmassa, että köyhyyspäivä oli yksi hänen kansanedustajakausiensa tärkeimpiä juttuja. Jopa eduskunnan kahvilat ja ravintolat lähtivät mukaan tempaukseen jakamalla ylijäämäruokaa.
– Koko talo ikään kuin herätettiin näkemään ja pohtimaan, että Suomessa on köyhiä. Järjestöt toivovat, että tästä tulisi perinne.
Laukkanen on kokenut omakohtaisesti köyhyyden 1990-luvun laman aikana.
– Ehkä mieliin painuvin oli tilanne, jossa ulosottomies tyhjensi meidän asunnon ja se tapahtui itse asiassa kaksi kertaa. Näiden tapahtumien jälkeen löysimme vaimoni kanss lasten vaatekaapista ruokavaraston, jonne lapset olivat alkaneet piilottaa ruokaa, koska he luulivat että se loppuu kokonaan.
– Muistan, että meni saunaan ja olin siellä yksin pitkään. Koin, että en ole mies ollenkaan enkä ansaitse oikeutta olla tässä maailmassa, kun en pysty edes perhettäni hoitamaan.
– Ihme kyllä edelleen ajattelen, että miten voisin auttaa muita ihmisiä.
Käytännössä Laukkanen on yrittänyt seitsemän vuoden ajan saada ruoka-apua jakaville järjestöille pysyvää rahoitusta suoraan valtion budjetista. Leipäjonoja pyörittävät järjestöt ovat saaneet toimintaansa ikäänkuin almuja eduskunnan joululahjarahoista.
– Olen esittänyt, että saisimme 2– 5 miljoonan euron määrärahan näiden järjestöjen tukemiseen ettei aina tarvitsisi olla ikään kuin löysässä hirressä, että tuleeko rahaa vai.
Laukkanen kertoi viime talvena, ettei enää tavoittele jatkokautta eduskunnassa ja myöhemmin samana keväänä hän sairastui vakavasti. Alkukesästä hänellä todettiin ALS. Laukkanen tuli sairautensa kanssa nopeasti julkisuuteen.
Nyt, lokakuussa 2022 Laukkanen huristelee sähköpyörätuolilla pitkin eduskunnan pitkiä käytäviä.
– Tänään sanoisin näin, että henkeni on luja, usko on vahva ja ruumiini on heikko. Siinä on mun elämän kolmiodraama, hän kertoo.
Positiivisuus on silti tallella:
– Tänä aamuna iloitsin ihan valtavasti siitä, että olin saanut suihkuun kaksi uutta kahvaa, että pysyn pystyssä suihkussa. Elän toivossa, että Jumala armossaan koskettaisi minua ja voisin parantua. Muuten yritän nauttia jokaisesta päivästä.
– Ihme kyllä edelleen ajattelen, että miten voisin auttaa muita ihmisiä.
Koko Laukkasen haastattelu kuullaan Radio Deillä lauantaina 15.10 klo 12.50 alkaen, mutta tämä ei ole ainoa kanavan ohjelma, jossa Laukkasen mietteitä voi kuulla.
Hän on käynnistänyt modernisti podcastin, jota voi kuunnella Radio Dein aalloilla perjantaiaamuisin klo 7.30. Ohjelman nimi on Mooseksen päiväkirja.