”Antero ja muut ALS-potilaat ansaitsevat parempaa tukea ja tutkimusta” – ALS-tutkimuksen tuki ry on KD Nuorten vuoden 2023 avustuskohde
28.11.2022 klo 14:06 Politiikka Samuli Rissanen
KD:n kansanedustaja Antero Laukkasen todettiin sairastavan ALSia kesällä 2022. (Kuva: Kristiina Kunnas)
KD Nuoret on valinnut ALS-tutkimuksen tuki ry:n vuoden 2023 avustuskohteekseen.
KD Nuorten vuosikokouksessa päätettiin järjestön vuosittain valittavasta BKT-projektin avustuskohteesta. Turun vuosikokouksessa vuoden 2023 avustuskohteeksi valikoitui ALS-tutkimuksen tuki ry.
ALS-tutkimuksen tuki ry on vuonna 2015 perustettu järjestö, jonka tarkoituksena on muun muassa edistää ja tukea monitieteistä ALS-tutkimusta Suomessa sekä ylläpitää vertaistukifoorumia ALS-potilaille ja heidän läheisilleen.
KD-perheelle amyotrofinen lateraaliskleroosi (ALS) eli motoneuronisairaus tuli hyvin lähelle, kun puolueen arvostetulla ja kokeneella kansanedustaja Antero Laukkasella todettiin kyseinen sairaus kuluvan vuoden kesällä.
KD Nuoret haluaa antaa tukensa koko ALS-yhteisölle, mutta erityisesti Antero Laukkaselle
– Anteron sairastuminen oli pysäyttävä uutinen myös meille nuorille. KD Nuoret haluaa antaa tukensa koko ALS-yhteisölle, mutta erityisesti Antero Laukkaselle, joka on tehnyt viimeiset seitsemän vuotta eduskunnassa kovasti töitä paremman Suomen eteen. Antero ja kaikki muut ALS-potilaat ansaitsevat parempaa tukea ja tutkimusta, KD Nuorten puheenjohtaja Ami Rinta-Valkama sanoo.
KD Nuorten BKT-projekti sai alkunsa jo vuonna 2003, jolloin järjestö päätti silloisen puheenjohtajansa Tommy Björkskogin johdolla alkaa lahjoittaa 0,7 prosenttia vuosibudjetistaan hyväntekeväisyyskohteeseen YK:n tavoitteen mukaisesti.
Aiempina vuosina KD Nuorten avustuksia ovat ajan saatossa saaneet muun muassa Itu-projekti, International Youth Corporation sekä vuoden 2022 kohteena ollut Veikko ja Lahja Hurstin Laupeudentyö ry.
BKT-projektillaan KD Nuoret haluaa näyttää esimerkkiä Suomen valtiolle, jonka tavoitteen mukaisesti pitäisi käyttää 0,7% bruttokansantuotteestaan kehitysyhteistyöhön. Lisäksi KD Nuoret haluaa haastaa jokaista poliittista ja muuta nuorisojärjestöä mukaan hyvän tekemiseen.