”Teimme välikysymyksen, koska suomalainen ruoantuotanto on vaarassa” – Sari Essayah aloitti välikysymyskeskustelun lukemalla maitotilalliselta saamansa palautteen

7.12.2022 klo 14:48 Eduskunta Samuli Rissanen

KD:n Sari Essayah’n mukaan eripurainen hallitus ei kykene toimiin kotimaisen ruuantuotannon pelastamiseksi. Viljelijät odottaneet turhaan apua kustannuskriisiin. – Emme tehneet välikysymystä pahuuttamme, Essayah sanoo.

”Sähkösopimus loppuu vuodenvaihteessa, uusi hinta tulee olemaan noin nelinkertainen. Apulantoja emme ole ostaneet ensi vuodelle ollenkaan, koska ne ovat järjettömän kalliita. Väkirehukustannus on noussut noin kaksinkertaiseksi. Myös polttoöljy on lähes kaksi kertaa kalliimpaa. Kyllä se nyt valitettavasti taitaa olla niin, että vuodenvaihteen jälkeen laitamme pillit pussiin.

Kristillisdemokraattien puheenjohtaja, kansanedustaja Sari Essayah aloitti välikysymyskeskustelun eduskunnassa lukemalla kristillisdemokraattien viljelijöiltä saamia uunituoreita palautteita. Näin vastasi eräs maitotilallinen.

KD kysyi viljelijöiltä viime viikolla, miten kustannuskriisi on vaikuttanut maatilojen kannattavuuteen. Parissa päivässä palautteita kertyi lähes 200.

Kristillisdemokraatit ei tehnyt välikysymystä ilkeyttään tai revitelläkseen hallituksen ristiriidoilla.

Essayah muistuttaa, että Kristillisdemokraatit ei tehnyt välikysymystä ilkeyttään tai revitelläkseen hallituksen ristiriidoilla. Maatalousyrittäjät ovat saaneet odottaa turhaan hallitukselta apua kustannuskriisiin.

– Teimme välikysymyksen, koska suomalainen ruoantuotanto on vaarassa.

– Kun teimme välikysymyksen, toivoimme, että se kirittää hallitusta toimiin. Pääministeri totesikin, että todennäköisesti välikysymys nopeuttaa hallituksen neuvotteluja maatalouden tukipaketista. Päivä toisensa jälkeen on jouduttu pettymään, hän sanoo.

Hallitus ei ole Essayah’n mukaan tuonut riittäviä esityksiä maatilojen kannattavuuden parantamiseksi, eikä ole kyennyt vakuuttamaan, että sillä on yhteinen tahtotila tukea alkutuotantoa akuutin kustannuskriisin yli ja siten turvata kotimaisen ruuantuotannon tulevaisuus.

– Moni vielä pystyssä oleva tila valmistelee pinnan alla toiminnan alasajoa lähivuosina, koska alan ennakoitavuus on kadonnut, usko päättäjiin mennyt ja kannattavuus romahtanut.

– Valtiontakaukset maksuvaikeuksissa oleville maatiloille ovat osoittautuneet pankkien määrittämien kriteerien takia niin tiukoiksi, etteivät ne käytännössä juuri auta. Kun päälle lisätään nousevat korot, tarkoittaa se monelle tilalle umpikujaa.

Essayah totesi, että tilanteen katastrofaalisuuden vuoksi tarvitaan sekä nopea, ruokaa tuottaville tiloille suunnattava tukipaketti, että järeitä toimia elintarvikeketjun taakan- ja tulonjaon korjaamiseksi.

– On hyvä, että elintarvikemarkkinalain muutokset ovat viimein eduskunnassa, mutta ne eivät tuo yhtään euroa tuottajien tilille. Tarvitaan mahdollisuuksia ja velvoitteita sopimusten uudelleen neuvottelemiseen kustannusten noustessa tai kustannusindeksejä.

Enemmän kuin byrokratiaa ja rajoituksia EU:lta tarvitaan maalaisjärkistä linjaa, joka mahdollistaa jäsenmaille oman ruuantuotannon ylläpitämisen. Maatalouspolitiikan keskiöön on nostettava ruuan tuottaminen, ei vain mikä tahansa viljely ilman korjuuvelvoitteita.

Esimerkiksi nyt alkavalla ohjelmakaudella parhaat tuet saa laittamalla peltonsa hanhien ruokintaan.

– Järjestelmässä on paha valuvika. Tuemme vääriä asioita, eikä Suomen etua EU-pöydissä edistä kiistelevän hallituksen myöhäinen ja hampaaton vaikuttaminen ja eripuraiset kannat.

Essayah korostaa, ettei pidä aliarvioida sitä ruuan kallistumisen ja tuotannon vähenemisen kierrettä, joka kustannuskriisistä voi alkaa.
– Elintarviketuotannon ylläpitäminen korkealla tasolla on osa kovaa turvallisuutta. Siitä on huolehdittava erityisesti nyt, kun maailmassa on YK:n ruokaohjelman mukaan nykyhistorian suurin ruokakriisi.

Essayah muistuttaa, että liian moni viljelijä kertoo, ettei voi suositella lapsilleen tilan jatkamista. Ala tarvitsee kipeästi ennakoitavuutta. Hänen mukaansa tarvitaan rakenteita, jotka varmistavat, että alkutuottaja saa työstään oikeudenmukaisen korvauksen silloinkin, kun tuotantokustannukset heilahtavat.

– Mikään hallituksen vastauksessa ei anna toivoa tulevaan kevääseen laskujen kanssa painivalle viljelijälle, jonka on ”tänäänkin ruokittava eläimensä, ja siinä sivussa meidät kaikki”.

Ylös