Uudenmaan KD-ehdokas Loviisa Kaartokallio haluaa varhaiskasvatukseen ja perusopetukseen resurssia ja pienet ryhmäkoot
19.12.2022 klo 13:51 Henkilöt Kristiina Kunnas
Vantaalainen Loviisa Kaartokallio on eduskuntavaaliehdokkaana Uudellamaalla. – Koulutukseen ja opettamisen resursseihin panostaminen on tulevaisuuden hyvinvoinnin rakentamista sekä eriarvoisuuden ja syrjäytymisen ehkäisyä, Kaartokallio perustelee.
Vantaalainen luokanopettaja ja neljän pojan äiti Loviisa Kaartokallio ajaa eduskuntavaalikampanjassaan lapsiperheiden, lasten ja nuorten hyvinvointia sekä koulutusmahdollisuuksia nuorille, ja vanhuksille oikeutta inhimilliseen vanhuuteen.
– Hyvinvoiva ihminen haluaa oppia ja oivaltaa ja rakentaa maatamme työllä ja yrittämisellä. Hyvinvoiva perhe on yhteiskunnan peruspilari. Ennaltaehkäisevä perheen ja nuorten hyvinvoinnin tukeminen on ehdottomasti yksi parhaista tavoista rakentaa menestyvää yhteiskuntaa pitkälle tulevaisuuteen, toteaa Loviisa Kaartokallio.
Vantaalainen luokanopettaja ja neljän pojan äiti pitää tärkeimpinä teemoinaan eduskuntavaalikampanjassaan lapsiperheiden ja lasten hyvinvointia, nuorten hyvinvointia ja koulutusmahdollisuuksia sekä vanhusten oikeutta inhimilliseen vanhuuteen.
– Koulutus on avainasemassa hyvinvoinnin, turvallisuuden ja talouden rakentamisessa, Kaartokallio muistuttaa.
– Koulutukseen ja opettamisen resursseihin panostaminen on tulevaisuuden hyvinvoinnin rakentamista sekä eriarvoisuuden ja syrjäytymisen ehkäisyä.
Kaartokallio vaatii panostusta varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen resursointiin, jotta pienemmät ryhmäkoot ja laadukas varhainen tuki oppimispolun alkaessa olisi mahdollista.
– Peruskoulua on vahvistettava ja opetus-oppimisprosessin laatuun ja tasa-arvon kehittämiseen on suunnattava varoja, jotta lähikouluperiaate toimii.
– Tuen kohdentaminen tarveperusteisesti kouluihin on myös hyvää kotoutumispolitiikkaa.
Kaartokallio haluaa jokaisella peruskoulun päättävällä nuorella olevan riittävät tiedot ja taidot, jotta voi edetä toisen asteen opintoihin ja työelämään.
Kaartokallio haluaa jokaisella peruskoulun päättävällä nuorella olevan riittävät tiedot ja taidot, jotta voi edetä toisen asteen opintoihin ja työelämään
– Nuorten mielenterveyspalveluiden parantaminen on välttämätöntä.
Hän vaatii vanhuksille oikeutta inhimilliseen vanhenemiseen.
– Arvokas vanhuus on turvattava. Kotiin vietävien palvelujen resurssien parantaminen, vanhusten palvelutalojen ja hoivakotien toiminnan korkea laadun varmistaminen ja omaishoitajien aseman kohentaminen ovat tapoja varmistaa inhimillinen vanhuus jokaiselle.