Pekka Simojoki kaiveli arkistojaan – Rautalanka-autot kertoo tarinoita unelmista, toivosta, valosta

22.12.2022 klo 14:27 Kulttuuri Kristiina Kunnas

Pekka Simojoen uutuuslevy syntyi eri ikäisten ihmisten tarinoista. – Katselen lämmöllä taakseni ja vilkuilen uteliaasti eteenpäin, armoitettu muusikko-säveltäjä toteaa.

– Levynteko alkoi siitä, että kaivelin laatikoitani. Löytyi jo sävellettyjä lauluja sekä tekstejä, joihin syntyi sävelmät, Pekka Simojoki kertoo.

Syksyllä Exit-yhtye juhlisti jo 35 vuoden ikään ehtinyttä taivaltaan konserttikiertueella. Samaan aikaan ilmestyi Simojoen uutuuslevy Rautalanka-autot.

Lähetyslapsena Simojoki rakenteli autoja veljensä kanssa. Niissä oli pienen pojan unelmia.

– Naurua riitti ja Afrikan hiekka pöllysi, Simojoki kertoo.

Syksyllä Exit-yhtye juhlisti jo 35 vuoden ikään ehtinyttä taivaltaan konserttikiertueella. Samaan aikaan ilmestyi Simojoen uutuuslevy Rautalanka-autot.

Levyn nimikkolaulu on rakkaudentunnustus myös veljelle.

”Vaikka vaihtuneet on lelut tänään suurempiin, ja rautalanka-autot jäivät Afrikkaan, muistathan sen: olet rakas veli, tulkoon mitä vaan!

Ja kun sade nousi savannilta, myrskytuuli Atlantilta, läpi yön me salamoita katseltiin. Ja kun aamu porttiin kolkutteli, minä ja mun pikkuveli oltiin jälleen valmiit uusiin kujeisiin. Rautalanka-auto kantoi pienten miesten unelmiin.”

Simojoella on voittamaton taito kertoa tarinaa. Jopa arkiset ja tavallisetkin asiat muuttuvat hänen punominaan koskettaviksi ja mieltä kutkuttaviksi.

Pekka Simojoen uutuuslevyä voi tilata nettikirjakaupoista.

Ylös