Odotettu maatalouden sähkö- ja lannoitetuki tulee, mutta milloin tarkalleen ottaen? – Peter Östman pelkää, että maksatukset venyvät kohtuuttoman pitkälle
12.1.2023 klo 17:58 Politiikka Samuli Rissanen
Kristillisdemokraattien kansanedustaja Peter Östman eduskunnan kyselytunnilla 12.1.2023.
Hallitus esittää viimein määräaikaista maatalouden sähkö- ja lannoitetukea. – Tätä on odotettu, vaikka tuki tuokin vain hetkellistä apua, Peter Östman sanoo.
Östman muistutti vuoden ensimmäisellä eduskunnan kyselytunnilla, että maatalouden tilanne on ollut kriittinen jo pitkään ja monet tilat ovat jatkuvasti lopettamisuhan alla. Kustannusten jyrkkä nousu Venäjän hyökkäyssodan seurauksena on ollut kohtalokas jo ennestään vaikeassa tilanteessa oleville elinkeinonharjoittajille.
Nyt esitettävä tukipaketti oli esillä jo ennen joulua, mutta jäi hyllylle odottamaan hallituksen sisäisten erimielisyyksien takia.
– Tästä johtuen onkin uhkana, että tuen maksatukset venyvät taas tiloille tulevien kustannusten kannalta kohtuuttoman pitkälle.
– Kysynkin hallitukselta, tulevatko tilat saamaan kustannustuen mahdollisimman pikaisesti maksatettuna ja millä aikataululla tarkalleen ottaen, Östman kysyi.
Maa- ja metsätalousministeri Antti Kurvinen muistutti, että maatilat ovat hyvin erilaisissa tilanteissa lannoite- ja sähkökustannusten osalta.
– Se palaute, mitä minä saan tuottajilta ja omalta toimialalta on, että nyt pitää tuki kohdistaa niille tiloille, joilla aidostivat ovat sähkö-ja lannoitekustannukset nousseet.
– Siksi tämä uusi tukijärjestelmä, noin satakaksikymmentä miljoonaa, on kustannustuki ja se maksetaan toteutuneiden kustannusten perusteella. Tämä tulee johtamaan siihen, että maksatukset menevät keväälle, jolloin tiedetään, millä tiloilla kustannukset ovat nousseet.
Kurvinen muistutti, että tiloilla on nyt kuitenkin näkymä tuista ja tämä auttaa esimerkiksi rahoittajien kanssa keskusteluissa ja jatkamaan tuotantoa.
Östman totesi, että sähkökulut ovat saaneet yrittäjiä laittamaan pillit pussiin monella muullakin alalla.
Etenkin moni pieni- ja keskisuuri yritys on Suomen yrittäjien mukaan vaikeuksissa kasvavien sähkölaskujen vuoksi. Eniten tämä näkyy teollisuudessa, jossa on paljon sähköä käyttäviä yrityksiä.
Hallituksen esitys sähkötuesta lähti lausuntokierrokselle virkamiesesityksenä ilman lopullista yhteistä sopua sen yksityiskohdista.
– Pääseekö hallitus sopuun sähköntuesta ja aikooko hallitus myöntää sähkötukea myös pk-yrityksille, Östman kysyi.
Elinkeinoministeri Mika Lintilä arvioi, että 80 prosenttia yrityksistä ilmoittaa, että ei ole tarvetta tukiin ja lopuilla 20 prosentilla on tarvetta.
Ongelmana yrityspuolelle tehdyissä tukimalleissa on se, että ne on tuotava eduskuntaan lain muodossa.
– Ehkä siinä tullaan tekemään vielä se liike, että talousvaliokunta saa lisää hommia vielä kauden loppuvaiheeseen, Lintilä vastasi.