Sari Essayah kolumnissaan: ”Tunnen kuinka vauhti kiihtyy…”
26.1.2023 klo 11:30 Kolumnit Sari Essayah
Puheenjohtaja ja 1. varapuheenjohtaja Sari Essayah sekä Peter Östman starttaamassa Vaasan vaalipiirin kampanjaa Seinäjoella tammikuun puolivälissä.
Vaaliteltoilla on nyt tekemisen meininki ja aistittavissa Matin ja Tepon laulun sanoin, kuinka vauhti kiihtyy. Kansalaiset kaipaavat suunnanmuutosta Suomeen ja me kristillisdemokraatit olemme valmiina siihen työhön.
Nämä eduskuntavaalit ratkaisevat Suomen suunnan – sen, siirrämmekö tuleville sukupolville kestävällä arvopohjalla olevan maan, jossa jokainen voi luottavaisesti rakentaa tulevaisuuttaan.
Suomea on viime vuodet johdettu ajatuksella, että vaikeita päätöksiä voi lykätä ja velkaa ottaa loputtomiin. Silti palvelut eivät ole parantuneet ja ihmisten arjen menot sen kun kasvavat. Pääministeri Marinin hallitus on annetuilla lakimuutoksilla kiristänyt kriteerejä, mitoituksia ja aikarajoja ”parin tunnin työnä” lakikirjaan, mutta jättänyt huolehtimatta niiden toteuttamiseen vaadittavista henkilöstö- ja talousresursseista. Tämä näkyy erityisesti terveydenhuollossa, varhaiskasvatuksessa, peruskouluissa ja sosiaalitoimessa. Jos kansalaisille jatkuvasti luvataan enemmän kuin on mahdollista toteuttaa, heikentää se luottamusta päätöksentekoon ja rapauttaa demokratiaa.
Nämä eduskuntavaalit ratkaisevat Suomen suunnan – sen, siirrämmekö tuleville sukupolville kestävällä arvopohjalla olevan maan, jossa jokainen voi luottavaisesti rakentaa tulevaisuuttaan.
Vielä ei ole myöhäistä kääntää suuntaa, mutta siihen tarvitaan uusi hallitus, joka ymmärtää kansalaisten terveyden ja hyvinvoinnin priorisoinnin omien ideologisten agendojen sijaan. On palattava perusasioiden ja -arvojen äärelle. On kyse yrittäjyydestä ja työstä, hyvinvointipalveluista ja kasvusta, yhteisöllisyydestä ja toisistamme huolen pitämisestä.
Me kristillisdemokraatit rakennamme Suomea lapsiystävälliseksi, ikäihmisiä kunnioittavaksi, ja siten, että työnteko ja yrittäminen kannattavat aina. Samalla huolehdimme ympäristöstä, ja puolustamme maataloutta sekä alueiden elinvoimaisuutta. Jokaisella on myös oikeus ajatella ja uskoa vapaasti sekä tuoda julki mielipiteensä ja vakaumuksensa.
Politiikka tarvitsee siis suunnanmuutoksen luottamuksen ja arvokkuuden tielle. Tielle, jossa toimimme yhteisen hyvän puolesta. Se on samalla demokratian ydintä ja arvopolitiikkaa, jota me kristillisdemokraatit ajamme.