Peter Östman: – Hallitustunnustelijalle työrauha – KD valmis hallitukseen, jonka ohjelma vastaa tavoitteitamme

18.4.2023 klo 12:26 Politiikka Kristiina Kunnas

Peter Östman palasi Kristillisdemokraattisen eduskuntaryhmän puheenjohtajaksi. Nyt hän toivoo hallitustunnustelija Petteri Orpolle työrauhaa. – KD on valmis hallitusvastuuseen, mikäli asiat saadaan niin sovittua.

– Olemme puolueena valmiit hallitukseen, mikäli hallitusohjelma vastaa Kristillisdemokraattien tavoitteita, sanoo KD:n 1. varapuheenjohtaja ja eduskuntaryhmän puheenjohtaja Peter Östman.

Östman johti viime viikonvaihteessa prosessia, jossa hän ja eduskuntaryhmä vastasivat  hallitustunnustelija Petteri Orpon kysymyksiin. Vastaukset julkaistiin tiistaina aamupäivällä.

Östman valittiin Kristillisdemokraattisen eduskuntaryhmän puheenjohtajaksi uuden eduskunnan aloittaessa. Hän siis edustaa nyt myös hallitusneuvotteluissa yhdessä puolueen puheenjohtajan Sari Essayah’n kanssa.

Viime päivinä on ennustettu porvarihallitusta, jossa Kokoomuksen ja Perussuomalaisten lisäksi olisivat RKP ja KD, tai sitten sinipunaa, jossa Kokoomus ja SDP niin ikään tarvitsisivat tuekseen myös pienpuolueita.

Östmania spekulaatiot ja ennustelut ärsyttävät. Hän ehti jo Yle Radio 1:n politiikkaradiossa eilen maanantaina toivottaa työrauhaa hallitustunnustelijalle.

– Ei kukaan muu ole nyt hallitustunnustelija, paitsi Orpo yksin. Eivät ekonomistit, eivät toiset puoluejohtajat eivätkä myöskään muut spekulantit, Östman toteaa myös KD-Lehdelle.

Hän siteeraa tasavallan presidenttiä Sauli Niinistöä, joka toivoi kansanedustajien löytävän sovinnon siemenen.

– Nyt Orpolle työrauha tunnusteluun. Neuvotteluissa on yritettävä ja on väännettävä. Kukaan ei toivo uusintavaaleja, Östman muistuttaa.

Nyt Orpolle työrauha tunnusteluun. Neuvotteluissa on yritettävä ja on väännettävä. Kukaan ei toivo uusintavaaleja.

Tilanne on tällä kertaa erilainen kuin keväällä 2011. Silloin Östman oli tuoreena kansanedustajana ja ryhmyrinä hallitusneuvotteluissa, kun luotiin Kataisen(-Stubbin) sixpack- eli kuusikkohallitusta. Östman toki oli jo kokenut kunta- ja puoluepoliitikko: toiminut kuusi vuotta KD:n varapuheenjohtajana ja pari vuotta puoluesihteerinä. Jossain vaiheessa hallitusneuvotteluja demarit marssivat ulos ja kesti päiviä ennen kuin neuvottelut jatkuivat.

Poliittinen ilmapiiri ei ole hänestä niin paljon muuttunut, kuin on valitettu.

– Minä en siinä havaitse niin suurta muutosta.

– Mutta polarisoituminen on kasvanut. Vastakkainasettelu on todella suurta.  Se tapahtuu myös nostamalla esiin sellaisia aiheita, joita ei kuitenkaan päästä ratkomaan. Näkemykset ovat vastakkaiset ja lisäksi tehdään ylitulkintoja sekä liioitellaan.

– Nyt ei pidä hätiköidä tai panikoida.

Vaaleihin lähdettiin maaliskuun alussa siten, että takana oli ylivoimaisesti raskain vaalikausi Östmanin kahteen aiempaan verrattuna.

– Työläin ja kuluttavin. Korona jo väheni, mutta sodan jatkoon meillä ei ole kellään oikeaa ennustetta. Olemme rukoilleet. Kaikki asiat ovat silti kaikkivaltiaan Jumalan kädessä – mitä hän meille sallii tapahtuvan, Östman kertoo.

 

KD:n kannatus kasvoi Vaasan vaalipiirissä

Vaikka ehdokaslistalta Vaasan vaalipiirissä puuttui varakansanedustaja Aki Ruotsala, sai KD ääniä enemmän (+378) kuin viime vaaleissa.

Östman uusi paikkansa 6 444 äänen turvin. Lisäystä viime vaaleihin tuli, ja Östmanin omatkin äänet lisääntyivät. Muista KD-ehdokkaista muutama sai lähes kaksi tuhatta ja usea yli tuhat ääntä. Varakansanedustajaksi tuli Kati Nummensalo (1 918) Seinäjoelta.

– Olin varapuheenjohtajana keskittynyt vielä koko maan ehdokashankintaankin ennen oman kampanjan alkua, Östman kertoo.

– Tiiviin vaalikampanjan aikana en ehtinyt fokusoida mihinkään muuhun, hän tunnustaa.

– Kun me lopulta saimme ehdokaslistat täyteen pääsimme askel askeleelta liikkeelle. Pienen totuttelun jälkeen ryhdyimme joukoittain kiertämään eri paikkakunnilla. Kampanjointia riitti pitkin eteläpohjalaisten laajaa lakeutta, Keski-Pohjanmaata ja rannikkoseutua.

Taustajoukot ovat jälleen kerran uurastaneet yli-inhimillisellä tavalla. Ilman heitä ei olisi tullut mitään. – Peter Östman

Östman myöntää, että joukkuehenki on aina väkevä voimavara.

– Se innostaa ja se motivoi. Se oli näiden vaalien positiivinen kokemus.

– Erimielisyyksiltä on vältytty, kaikki ovat olleet iloisia ja taustajoukot ovat jälleen kerran uurastaneet yli-inhimillisellä tavalla. Ilman heitä ei olisi tullut mitään, Östman kiittää.

– Sen haluan sanoa tukijoille: te olette tehneet ja aikaansaaneet tämän tuloksen. Kukaan ei tule valituksi pelkästään omalla äänimäärällään.

– Toinen kansanedustajan paikka jäi vielä haaveeksi, mutta kyllä me kampanjoimme ristiin rastiin ja pitkin koko vaalikentän, Östman kertoo.

 

Ylös