”Rahoitusmallin puutteet, kuntien alibudjetointi ja menojen kasvu ovat olleet nähtävissä” – Sari Essayah osasi ennakoida sote-menojen hurjan kasvun
11.5.2023 klo 09:50 Politiikka Samuli Rissanen
Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Sari Essayah saapui Säätytalolle toisen neuvotteluviikon aluksi 8.5. (Kuva: Lauri Heikkinen/vnk)
Sote-mallin tuoma kustannusten kasvu oli Sari Essayahin mukaan nähtävissä ja ennakoitavissa, sillä soteen tehty rahoitusmalli on ollut pielessä eikä huomioinut palkkaharmonisaatiota ja ICT-menoja. Myös kunnat ovat alibudjetoineet sote-menot viime vuosina.
Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Sari Essayah ei ole yllättänyt siitä, että sote-menot ovat kokonaisuudessaan kuuden miljardin euron kasvu-uralla vaalikauden loppua kohti eli nykyisestä ne nousisivat ilman toimenpiteitä 25 prosenttia seuraavan neljän vuoden aikana.
Essayah’n mukaan tilanne on ollut sekä nähtävissä että ennakoitavissa.
– Kun itsekin olen istunut hyvinvointialueella Pohjois-Savossa sekä hallituksessa että valtuustossa, niin kyllähän se on ollut nähtävissä: Rahoitusmallissa on ongelma, hän totesi toimittajille Säätytalolla.
– Jokainen puheenjohtaja vastaa omistansa. Itselläni on ollut se tapa, että käyn neuvotteluja tuolla pöytien ääressä, en median enkä myöskään sosiaalisen median välityksellä.
Essayahin mielestä rahoitus olisi ehdottomasti kannattanut katsoa esimerkiksi vuodelta 2019, jolloin kunnat eivät olisi voineet tehdä alibudjetointitempauksia sotekustannusten suhteen. Hallituksen rahoitusmallista ovat puuttuneet myös palkkaharmonisaatioon ja ICT:hen käytettävät osuudet.
Vuosi 2019 oli tässä suhteessa viimeinen normaali vuosi ennen koronaa ja näyttänyt paremmin todelliset tasot. Sen jälkeen on tullut koronalisiä ja alibudjetointia. Lopulliset tiedot tilanteesta saadaan vasta syksyllä, kun käytössä ovat kuntien tekemät tuoreimmat tilinpäätökset.
– Kysymys on ennen kaikkea sitten siitä, että pystytäänkö kustannusten kasvua hillitsemään. Jos mitään ei tehdä, niin kustannusten kasvuun tulee olemaan vielä suurempi, hän sanoo.
Kristillisdemokraattien mielestä rahoitusmallissa pitäisi panostaa ennen kaikkea ennaltaehkäisyyn: Perustason palveluihin ja terveyden edistämiseen.
– Jos sosiaalipuolella ja terveydenhoidossa aina joudutaan odottamaan, että ollaan jo erikoistoimenpiteissä erikoissairaanhoidossa tai esimerkiksi vaikka lastensuojelussa huostaanotoissa, niin se on huomattavan paljon kalliimpaa, Essayah muistutti.
Kristillisdemokraattien puheenjohtaja saapui Säätytalon aulaan hallitusneuvotteluja vetävä kokoomuksen Petteri Orpon jälkeen. Viime kaudella sorvatun sote-mallin kulujen kasvu oli sen sijaan yllättänyt Orpon, jonka mukaan myös julkisen talouden tila on kokonaisuudessaan kehnompi kuin hän oli etukäteen ajatellut.
Hänen mukaansa sosiaali- ja terveyspalvelujen menojen kasvua on hillittävä ja tehtävä työtä sen eteen, että kuuden miljardin sijasta kasvu voisi olla esimerkiksi 4,5 miljardia euroa tämän vaalikauden aikana.
Säätytalolla on käyty viime päivinä nokkapokkaa myös kehitysyhteistyövaroista, joita perussuomalaiset haluaisivat leikata. Näyttämönä on jälleen ollut sosiaalinen media, jossa myös perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra on asiaa kommentoinut.
Essayhin mukaan tämäkin eripura oli jo ennen vaaleja nähtävissä puolueiden tavoitteista, joissa on tältä osin ollut huomattavan suuria eroja.
Essayah kuitenkin muistutti, että kehitysyhteistyövaroista autetaan myös Ukrainaa maan jälleenrakennuksessa, ja siitä on yksimielisyys puolueiden välillä.
Säätytalon keskustelujen rönsyilystä Twitteriin ja muiden hallitusneuvotteluja käyvien puolueiden edustajien käytöstä Essayah ei halunnut kommentoida. Hän kuitenkin kertoi olevansa tyytyväinen omiin neuvottelijoihinsa ja ja kristillisdemokraattien väkeen, jotka eivät ole some-nokitteluun lähteneet. Myös radiohiljaisuus on on pitänyt KD:n neuvottelijoiden osalta.
– Jokainen puheenjohtaja vastaa omistansa. Itselläni on ollut se tapa, että käyn neuvotteluja tuolla pöytien ääressä, en median enkä myöskään sosiaalisen median välityksellä.