Säätytalon nelikko lähti lenkille toisen neuvotteluviikon päätteeksi – Liikunta on kansantalouden kovaa ydintä, Sari Essayah sanoo

12.5.2023 klo 12:01 Politiikka Samuli Rissanen

Hallitusneuvottelujen toisen viikon päätteeksi neuvotteluja käyvien puolueiden puheenjohtajat pitivät 3,5 kilometrin mittaisen kävelykokouksen ja muistuttivat liikunnan merkityksestä.

Kävelytempaus oli muistutus liikunnan sairauksia ja sitä kautta kustannuksia ennaltaehkäisevästä vaikutuksesta. Kävelykierroksen jälkeisen mediatilaisuuden aloitti itseoikeutetusti kristillisdemokraattien puheenjohtaja Sari Essayah, joka on myös kävelyn EM- ja MM-kultamitalisti.

Essayah puhui toimittajille terveyden edistämisen tärkeydestä.

– Meillä todennäköisesti noin puolet yli 50-vuotiaista miehistä ja kaksi kolmasosaa yli 60-vuotiaista miehistä on jo niin huonossa kunnossa, että se vaikuttaa siihen, että työurat katkeavat ennen aikojaan.

– Liikunta on yksi merkittävimpiä tekijöitä esimerkiksi masennuksen ennaltaehkäisyssä

Kysymys on ennenkaikkea terveydestä, mutta välillisesti myös kustannuksista: Sillä, miten toimintakykyisinä pysymme, on valtava vaikutus sotekustannuksiin.

– Liikunta on yksi merkittävimpiä tekijöitä esimerkiksi masennuksen ennaltaehkäisyssä ja siinä mielessä meidän on pidettävä huolta siitä, että kaikenikäiset ihmiset suomalaisessa yhteiskunnassa pääsevät liikkumaan.

Säätytalon nelikko kiersi kävelykokouksessaan Katajanokalla noin 3,5 kilometrin mittaisen lenkin. (Kuva: Marjo Loponen)

Essayahin mukaan liikunta on tärkeää ikäihmisillekin.

– Iäkkäänäkin aloitetulla liikunnalla on merkittäviä terveysvaikutuksia. On muun muassa huomattu se, että pienet voimaharjoitteet ikäihmisillä vaikuttavat siihen, että heidän tasapainonsa säilyy. Se taas vaikuttaa siihen, että ei tule esimerkiksi lonkkamurtumia.

Essayahin mukaan kyse on siis kansantalouden kovasta ytimestä.

– Liikunta on hyvä harrastus eri ikäisille ja se on kivaa, mutta kansantalouden kannalta tämä on suomalaiselle yhteiskunnalle välttämättömyys, josta olen puhunut.

Kävelytempaus oli hänen mukaansa suunnattu medialle siksikin, että nyt Säätytalolta todella saataisiin aikaan lööppi.

– Nyt voi otsikkoon kirjoittaa, että kaikki lähtivät kävelemään Säätytalolta.

Ylös