”Ei ole mitään yksittäistä kysymystä, jonka ympärillä kaikki pyörisi” – KD:n Sari Essayahin mukaan ilmapiiri on hallitusneuvotteluissa yhä hyvä

16.5.2023 klo 12:34 Politiikka Samuli Rissanen

Säätytalon ilmastopöydässä etsitään Sari Essayahin mukaan sellaisia ratkaisuja, joilla pystytään varmistamaan se, että kansalaiset eivät kohtuuttomasti kärsisi ja toisaalta on pidettävä Suomi kehityksessä mukana. Tavoitteiden aikataulu oli alunperin Essayah’n mielestä joustavampi eli ulottui vuoteen 2040.

Hallitusneuvotteluissa eletään nyt kiireistä kirjoitusvaihetta, KD:n puheenjohtaja Sari Essayah arvioi Säätytalon portaikossa, kun neuvotteluja on käyty nyt 14 päivää.

– Monissa pöydissä ollaan tekemässä hyvää työtä ja siellä jaostoryhmiä, joista osassa tekstit ovat jo valmistumassa, hän kertoo.

Essayah kommentoi myös hallitusneuvotteluissa hiertävää ilmastotavoitetta. Perussuomalaisten Riikka Purra piti nykyisiä, vuoteen 2035 tähtääviä tavoitteita ”äärimmäisen typeränä politiikkana”.

Essayah tyytyi toteamaan, että ilmastopöydässä etsitään sellaisia ratkaisuja, joilla pystytään varmistamaan se, että kansalaiset eivät kohtuuttomasti kärsisi ja toisaalta on pidettävä Suomi kehityksessä mukana. Tavoitteiden aikataulu oli alunperin Essayah’n mukaan joustavampi eli ulottui vuoteen 2040.

– Olemme sen paperin aikanaan allekirjoittaneet, hän sanoi.

– Työperäistä maahanmuuttoa tarvitaan.

Kun kyse on suuresta energiasiirtymästä, Suomella on hyvät mahdollisuudet olla sen kärjessä, Essayah totesi.

– Kristillisdemokraattien mielestä Suomesta ei saa tulla energia- ja kaivosteollisuuden reservaattia, vaan on huolehdittava siitä, että jalostusarvot kasvavat ja jalostusarvoa tuotetaan nimenomaan kotimaassa.

Perussuomalaisilla on kynnyskysymyksiä myös koskien maahanmuuttoa. Essayah’n mukaan kysymys on siitä, minkälaisesta maahanmuutosta puhutaan.

– Työperäistä maahanmuuttoa tarvitaan. Meillä on esimerkiksi kausityöntekijöitä maatiloilla ja me tarvitsemme joka vuosi suuria määriä työntekijöitä. Tämä on todellisuutta tällä hetkellä.

Vaikka maahanmuutosta, kehitysavusta ja ilmastotavoitteista on väännetty, Essayah’n mukaan ei ole mitään yksittäinen kysymystä, jonka ympärillä kaikki pyörisivät. Ilmapiiri ei hänen mukaansa ole myöskään huono kuten on annettu ymmärtää.

Tärkein ja haastavin kysymys on Essayah’n mukaan talouden suunnan ja velkaantumisen kääntäminen.

– Velkaantumiskehitys on pystyttävä taittamaan ja meidän on saatava julkinen talous ehdottomasti nyt vakaalle pohjalle.

Ylös