Peter Östman tapasi ryhmän holokaustista selvinneitä juutalaisia

4.8.2023 klo 23:58 Politiikka KD Lehti

KD-eduskuntaryhmän puheenjohtaja, puolueen 1. varapuheenjohtaja Peter Östman tapasi holokaustin lapsina kokeneita, keskitysleiriltä selvinneitä juutalaisia. On kulunut 78 vuotta siitä, kun natsien suurin keskitys- ja tuhoamisleiri Auschwitz-Birkenau vapautettiin.

Peter Östmanilla oli elokuun alussa erityinen tilaisuus ja etuoikeus päästä tapaamaan holokaustista selvinneita vanhuksia. Keskitysleirille joutuessaan nämä olivat vasta lapsia. Jotkut heistä joutuivat jäämään keskitysleirille, kunnes heidät vapautettiin. Jotkut olivat onnistuneet pakenemaan.

Peter Östman on Kristillisdemokraattisen eduskuntaryhmän puheenjohtaja, puolueen varapuheenjohtaja sekä eduskunnassa toimivan Israel-ystävyysryhmän puheenjohtaja.

Varhain tiistaiaamuna 1. elokuuta Heinäkallion leirintäalueelle Kangasalle saapui seurue Israelista. Vierailua isännöivät Uusheräys ry ja Israel Ystävyysseura ry, koordinaattorina Arja Niemelä.

Perinteeksi muodostunut kesäleiri on suunnattu holokaustista selviytyneiden virkistykseen.

Perinteeksi muodostunut kesäleiri on suunnattu holokaustista selviytyneiden virkistykseen. Hanke on kolmikantayhteistyö, sillä kolmas osapuoli on israelilainen Machaseh-järjestö. Holokaustista selvinneiden matkaseurueessa oli myös Machasehin perustaja ja johtaja Lena Levin.

– Meillä on ohjelma, jonka tavoitteena on tukea holokaustista selviytyneitä heidän jokapäiväisessä elämässään, Levin kertoo.

– Teemme tämän kotikäyntien ja käytännön tuen, kuten asuntojen korjauksen, sosiaalietuuksien ja valtion viranomaisten antaman avun myötä. Asiakkailla on pääsy vaatteiden, ruoan ja muiden hyödyllisten tavaroiden jakelukeskukseemme.

Monet vanhukset elävät yksin ja kärsivät eristyneisyydestä. Machaseh järjestää sosiaalisia tapahtumia, kuten matkoja, konsertteja, ryhmäkokoontumisia ja juhlia.

– Haluamme antaa heille mahdollisuuden tulla nähdyiksi ja kuulluiksi yhteiskunnassa, Levin sanoo.

Machasehin työhön kuuluu myös humanitaarista auttamista, neuvontaa ja terapiaa. Lena Levin kertoo, että kaikki heidän luokseen tulevat ihmiset otetaan vastaan ​​rakkaudella ja ymmärryksellä.

– Heidän kanssaan keskustelemalla selvitämme, mitä apua tarvitaan. Monissa tapauksissa kaivataan neuvontaa tai terapiaa. Meillä on ammattilaisten tiimi, joka tarjoaa tällaisen palvelun.

– Lisäksi pyrimme edistämään keskinäistä kunnioitusta ja rauhaa sekä naisten ja miesten välistä tasa-arvoa. Kaikessa toiminnassamme ja yhteistyössämme sosiaalipalveluiden, seurakuntien ja järjestöjen kanssa, tavoittelemme perusarvojamme, Levin korostaa.

Peter Östmanilla oli tapaamisessa mahdollisuus keskustella myös järjestön toisen perustajan Alexander Bermanin kanssa. Berman tekee yhteistyötä eri parlamentaarikkojen kanssa Knessetissä pääasiassa edistääkseen iäkkäiden ihmisten oikeutta arvokkaaseen vanhuuteen.

Östman antoi poliittisen katsauksen ja puhui Israel-ystävyysryhmän toiminnasta valtiopäivillä sekä yhteistyöstä Israelin suurlähettilään ja Suomen juutalaisyhteisön kanssa.

– Tänä kesänä Suomessa on puhuttu enemmän rasismista ja antisemitismistä kuin koskaan ennen. Keskustelua tarvitaan. Päätöslauselmat ja julistukset juhlapuheissa ovat tarpeellisia, mutta konkreettinen toiminta on vielä parempi, Östman muistuttaa.

Peter Östman sekä Israelin Ystävyysseura ry:n Aira Niemelä.

 

Ylös