KD:n varapuheenjohtajaehdokas Tiina Tuomela Vantaalta: Kristillisdemokraateissa parasta ohjelmat ja asiantuntevat ihmiset
19.8.2023 klo 17:32 Henkilöt Kristiina Kunnas
Varapuheenjohtajana jatkokaudelle pyrkivä Tiina Tuomela puoluehallituksen kokouksessa 5. elokuuta Pikkuparlamentissa. – Minulla on kokemusta niin paikallisosaston, piirin kuin myös valtakunnan ja EU-tasonkin toiminnasta, erikoislääkäri, kaupunginvaltuutettu ja aluevaltuutettu Tuomela toteaa. (Kuva Kristiina Kunnas)
KD:n 2. varapuheenjohtaja Tiina Tuomela toteaa, että voimme omalla käytöksellämme vakuuttaa ihmisiä – mutta valitettavasti myös karkottaa. – Asiantuntijoitamme on hyödynnettävä, jatkokaudelle pyrkivä Tuomela sanoo.
5 kysymystä varapuheenjohtajaehdokkaalle
1 Esittele itsesi lyhyesti ja kerro, miksi olet ehdolla KD:n varapuheenjohtajaksi.
Ammatiltani olen lastenlääkäri. Puolueen toiminnassa olen ollut syksystä 2012. Minulla on kokemusta niin paikallisosaston, piirin kuin myös valtakunnan ja EU-tasonkin toiminnasta.
Olen Vantaan kaupunginvaltuutettu ja Vantaa-Keravan aluevaltuutettu. Puolueen varapuheenjohtajana olen ollut kaudet 2017-2019 ja vuodesta 2021. Aiemmin toimin myös useita vuosia KD Naisten puheenjohtajana ja aktiivisesti EPP Womenin toiminnassa.
Sain toimia tämän vuoden hallitusneuvotteluissa sote-reformipöydässä. Minulla on siis kokemusta ja jatkuvuutta, jota tarvitaan tulevina vuosina, kun olemme myös hallituspuolueena.
2 Mitkä ominaisuudet tekevät sinusta hyvän varapuheenjohtajan?
Olen selkeäsanainen ja yhteistyökykyinen, yli puoluerajojen. Tunnen laaja-alaisesti sote-alan verkostoja. Erityisesti minulla on asiantuntemusta sisäilmaongelmista luennoitsijana ja STM-suositusryhmän jäsenenä. Ruoka-apu- ja asunnottomuustyön kautta toimin myös aivan ruohonjuuritasolla.
3 Miten KD:lle saadaan lisää äänestäjiä/kannatusta?
Meidän on mentävä oman kuplamme ulkopuolelle. Kaikki eivät jaa arvojamme ja ymmärrä käyttämiämme termejä. Omalla käytöksellämme voimme siis vakuuttaa ihmisiä, mutta valitettavasti myös karkottaa.
Meidän on mentävä oman kuplamme ulkopuolelle. Kaikki eivät jaa arvojamme ja ymmärrä käyttämiämme termejä. – Tiina Tuomela
4 Miten paljon olet valmis varaamaan aikaa varapuheenjohtajana toimimiseen/matkustamiseen?
Olen puolueen varapuheenjohtajana ja KD Naisten puheenjohtajana kiertänyt piirejä eli tahtotilastani on näyttöä. Onneksi päivätyöni puolesta pystyn järjestämään ajankäyttöäni.
5 Parasta KD:ssä?
Asiantuntevat ihmiset ja ohjelmat. Tätä tietotaitoa onkin hyödynnettävä ja nostettava erilaisia kasvoja julkisuuteen. Näin huomataan, kuinka monipuolinen puolue olemme.
Jatkokaudelle pyrkivä varapuheenjohtajaehdokas Tiina Tuomela, Vantaa, Uusimaa
• 63-vuotias
• lastentautien erikoislääkäri
• puoliso, 2 aikuista lasta
• kaupunginvaltuutettu, aluevaltuutettu, puolueen 2. varapuheenjohtaja, Vantaan Asunnottomien Hyvinvoinnin tuki ry (Vahti ry) puheenjohtaja; mukana myös kirkollispolitiikassa.
• motto: Sanoista tekoihin
• lempibiisi: Juha Tapion biisit
• salainen taito: kirjoittaminen
• harrastaa salapoliisiromaaneja, ulkoilua
KD-verkkolehti julkaissut kaikkien KD-varapuheenjohtajaehdokkaiden esittelyt
Kristillisdemokraattien varapuheenjohtajakisaan ovat ilmoittautuneet (19.8. mennessä) Tiina Ahva Helsingistä, Sauli Ahvenjärvi Raumalta, Tiina Arlin Vantaalta, Mika Ebeling Helsingistä, Katriina Hiippavuori Maskusta, Riitta-Maija Hokkanen Rovaniemeltä, Miikka Korpiranta Helsingistä, Jouni Koskela Savonlinnasta, Annukka Ojala Kuopiosta, David Pettersson Pedersörestä, Mika Poutala Espoosta, Sirpa Pursiainen Tampereelta, Hannele Saari Riihimäeltä ja Tiina Tuomela Vantaalta.
Sari Essayah on ilmoittanut olevansa valmis jatkamaan puheenjohtajana. Puoluekokousedustajat valitsevat puolueelle puheenjohtajan ja kolme varapuheenjohtajaa Joensuussa lauantaina 26. elokuuta.
Kdlehti.fi on julkaissut kaikkien varapuheenjohtajaehdokkaiden esittelyt alkaen 14. elokuuta.