– Paljon puhutaan vain säästöistä, mutta hallitus satsaa lapsiin, nuoriin ja perheisiin, Sari Essayah muistuttaa
19.9.2023 klo 10:43 Politiikka Samuli Rissanen
(Kuva: Julia Kahelin/vnk)
Hallitus on kokoontunut ensimmäiseen budjettiriiheensä synkkenevien talousennusteiden alla. Toistaiseksi pitäydytään hallitusneuvotteluissa sovituissa säästöissä, vaikka haastava suhdannetilanne saattaa edellyttää lisätoimia jatkossa.
Hallitusohjelmassa haetaan kuuden miljardin euron sopeutusta. Heikkenevä taloustilanne saattaa vaatia hallitukselta myös lisäsäästöjen tekemistä jatkossa, mutta valtiovarainministeri Riikka Purran mukaan niiden aika ei ole ensi vuonna vaan sitä koskevassa, tänään alkavassa budjettiriihessä pysytään jo hallitusneuvotteluissa sovituissa toimenpiteissä.
Pääministeri Petteri Orpo muistutti, että budjettiriihen päätöksiä tehtäessä iso linja on, että matalasuhdanteesta huolimatta avoimia työpaikkoja on 100 000. Tämän lisäksi yrityksillä olisi potentiaalia palkata lisää väkeä, jos olisi osaavaa työvoimaa.
– Samaan aikaan on satoja tuhansia työikäisiä, työkykyisiä ihmisiä, jotkt eivät ole työssä. Jos työn vastaanottaminen ei kannata, se on järjestelmävika. Me pyrimme muuttamaan tätä järjestelmää ja siitä esimerkkinä on ansiosidonnainen päivärahan porrastaminen, Orpo sanoi.
– Vastaavalla tavalla me käymme sosiaaliturvaa läpi. Rehellisyyden nimissä on sanottava, että sosiaaliturvaan kohdistuu myöskin säästöjä, mutta teemme kaikkemme, että ne ovat mahdollisimman oikeudenmukaisia eivätkä osu liikaa yksiin ja samoihin ihmisiin.
Myös KD:n puheenjohtaja, maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah korosti budjettiriihen käynnistyttyä sitoutumistaan hallitusohjelmassa mainittuun kuuden miljardin euron tavoitteeseen.
– Kristillisdemokraatit lähtee siitä, että mitä olemme sopineet hallitusohjelmassa, niin sen mukaisesti mennään.
Essayahin myöntää, että suhdannetilanne on haastava ja siksi on tärkeä seurata koko ajan sitä, mitä taloudessa tapahtuu.
– Ennen kaikkea, että pystyttäisiin saamaan nyt kasvua aikaiseksi. Sillä on ratkaisevan iso rooli. Myös reformeja pitää saada eteenpäin.
Essayahin mukaan ilmassa on paljon puhuteita leikkauksista, mutta on hyvä muistaa, että hallitus satsaa lapsiin, nuoriin ja perheisiin.
– Lapsilisiä korotetaan. Alle kolmevuotiaiden lapsilisät nousevat, samoin neljännen ja viidennen lapsen lapsilisät. Opiskelijoiden lapsikohtainen korotus tulee voimaan ja myös yksinhuoltajakorotus nousee.