Antero Laukkasen tarina Kansanedustajan salattu elämä päätyi ehdolle Vuoden kristilliseksi kirjaksi 2023
2.10.2023 klo 22:42 Kulttuuri Kristiina Kunnas
Iina Mattila Kansanedustajan salattu elämä -kirjan julkaisutilaisuudessa kesäkuussa. – Isoimman työn kirjan eteen on tehnyt Antero, kun on vuosikymmenien aikana elänyt kaikki kirjan tarinan erilaiset vaiheet, kirjan toimittanut Mattila toteaa. (Kuva Jukka Salmi))
– Tässä kirjassa ollaan alusta loppuun asti elämän ja kuoleman teemojen äärellä, kertoo Antero Laukkasen elämästä kertovan kirjan toimittanut Iina Mattila. Kansanedustajan salattu elämä valittiin Vuoden kristillinen kirja 2023 -finalistiksi viikonloppuna Turun kirjamessuilla.
Antero Laukkanen vastaa haastattelupyyntöön whatsapp-viestillä.
– Olen onnesta pakahtua. Jo se on huikeaa, että kirja on finalistien joukossa, Laukkanen iloitsee.
– Olen niin iloinen myös Iina Mattilan puolesta. Hän kirjoitti ensimmäisen kirjansa ja heti on finaalissa, Laukkanen jatkaa.
Antero Laukkanen kiersi lukuisissa tapahtumissa vielä keväällä, eduskuntakauden päätyttyä. Kirja julkaistiin kesäkuussa, ja Laukkanen oli tilaisuudessa kunniavieraana.
Laukkanen oli päättänyt jo vuotta ennen huhtikuun eduskuntavaaleja, ettei lähde tavoittelemaan kolmatta kautta, vaan siirtyy vähitellen eläkkeelle yhdessä vaimonsa Leenan kanssa.
Sitten sallimus päätti toisin: vakava, kuolemaan johtava motoneuronisairaus ALS todettiin Laukkasella alkukesästä 2022.
Nyt tahti on hidastunut, mutta asenne on edelleen valoisa, muita kannustava.
– Kirjassa sykkii kolme sydäntä: minun, Iinan ja Taivaan Isän. Siksi se kannattaa lukea, Laukkanen suosittelee.
Antero Laukkasen elämäntarinan kirjaksi toimittanut Iina Mattila toppuuttelee sitä, että olisi odotellut teoksesta palkintoja.
– En minä sillä tavalla ajatellut, mutta Antero toki piti alusta asti lähtökohtana, että tästä tulee hyvä ja tällä kisataan palkinnoista, Mattila naurahtaa.
Mattila painottaa sitä, että Laukkasen tarinassa ollaan alusta loppuun asti elämän ja kuoleman teemojen äärellä.
– Ihmisajatuksen mukaan ei ollut itsestäänselvää edes se, että Antero sai syntyä tähän maailmaan. Äidille oli ehdotettu aborttia. Samaten hyvin avoimesti Laukkanen kertoo sairastumisestaan ja elämästään kuoleman uhkan edessä.
Mattila toimii tällä vaativassa ja kiireisessä työssä maa- ja metsätalousministeriössä ministeri Sari Essayah’n erityisavustajana.
– Onneksi kirja saatiin keväällä saateltua painoon. Olen tietysti jollain tavalla päästänyt siitä irti, ja on ollut helpottavaa kun on nähnyt sen saaman hyvän vastaanoton ja ihmisten tulleen kosketetuiksi. Mutta siinä mielessä kirjaprosessi jatkuu, että kyllä minä ja Antero seuraamme kirjan matkaa.
Kyllä minä ja Antero seuraamme kirjan matkaa.
– Arki on kiireistä mutta haluan antaa aikaa tähän kirjaan liittyviin asioihin, vaikkapa haastatteluihin, koska edelleen ajattelen, että tämä tarina on merkityksellinen. Uskon, että Jumala voi muuttaa sen kautta sydämiä, Mattila toteaa.
Kansanedustajan salainen elämä -kirjan tultua valituksi Vuoden kristillinen kirja 2023 -finaaliin Mattila huomasi, ettei ollut juurikaan postannut kirjasta sometileilleen. Nyt oli sen aika.
– Isoimman työn kirjan eteen on tehnyt Antero, kun on vuosikymmenien aikana elänyt kaikki kirjan tarinan erilaiset vaiheet. Antero sanoi aina, että kyllä tästä sitten tulee huippu kirja, täynnä helmiä ja timantteja. Minulla oli tapana ihaamaisesti toppuutella. Vielä kirjan lähtiessä painoon olisin halunnut parannella yhtä jos toista, ja jos ei julkaisupäivä olisi tullut vastaan, istuisin luultavasti edelleen tekstiä pohtimassa ja hiomassa, Mattila kirjoitti Facebook-sivullaan sunnuntai-iltana 1. lokakuuta.
– Mutta kun näen, miten kirja on levinnyt pitkin maata ja miten kirjastojen varausjonot venyvät, ja ennen kaikkea, kun kuulen, miten kirja on koskettanut ihmisten sydämiä, tulee kiitollinen mieli. Antero oli oikeassa – ihmiset ovat löytäneet kirjasta helmiä ja timantteja ja tulleet puhutelluiksi Jumalan armosta, suuruudesta ja uskollisuudesta. Ei siinä koskaan ollutkaan kyse minusta tai kirjoitustaidosta, ei tekstin jäsentämisestä ja täydellisistä toimituksellisista valinnoista. On kyse jostain paljon suuremmasta, ja siinä suuressa on etuoikeus olla mukana, Mattila jatkoi Facebook-päivityksessään.
Kirjasta on parhaillaan tekeillä englanninkielinen käännös. Myös muun kielisistä käännöksistä käydään neuvotteluja.
Antero Laukkanen osallistui viime viikolla Pohjoismaita ja Baltiaa yhdistävään rukousaamiaiseen Nordic Baltic Prayer Breakfastiin.
– Sen kansainvälinen iltatilaisuus oli aamiaista edeltävänä iltana. Näin, miten liikuttuneita ihmiset olivat Laukkasen saapuessa ystävien keskelle, Mattila kertoo.
Vuoden kristillinen kirja 2023
Vuoden kristillinen kirja -kilpailu järjestetään tänä vuonna 29. kerran. Kilpailun tarkoitus on nostaa esille teoksia, jotka käsittelevät kristillistä uskoa ja elämänarvoja erityisen tunnustuksen ansaitsevalla tavalla. Kilpailun järjestää Kristilliset kustantajat ry, mutta kilpailu on avoin sekä kaikille kustantajille että omakustanteille.
Kilpailun voittajan valitsee tänä vuonna Reetta Meriläinen. Hän on Helsingin Sanomien päätoimittaja emerita, Helsingin Paavalin seurakuntaneuvoston jäsen, Naisten Pankin aktiivi ja viiden lapsen isoäiti.
Voittaja julkaistaan Helsingin kirjamessuilla 29. lokakuuta.
Esiraati, jonka puheenjohtajana toimi Terhi Rajala, valitsi kaikkien kilpailuun lähetettyjen teosten joukosta kuusi finalistia. Niistä valitsija puolestaan valitsee voittajan. Yleisö pääsee mukaan ”tuomaristoon” äänestämällä kuudesta finalistista suosikkiaan. Eniten ääniä kerännyt saa kunniakkaan Yleisöäänestyksen voittaja -tittelin.
Mieluisinta kirjaa voi äänestää osoitteessa https://www.vuodenkristillinenkirja.fi/kirjaehdokkaat
Vuoden 2023 kilpailuun saivat osallistua vuoden 2022 kilpailun jälkeen ilmestyneet kirjat. Voittaja julkaistaan Helsingin kirjamessuilla 29. lokakuuta.
6 finalistia:
1. Minna Ala-Heikkilä: Kaikki se viha, kaikki se rakkaus (Tammi)
Entisen rikollisen ja päihderiippuvaisen Pauli Joonan tarina ei kerro rikollismaailman julkkiksesta eikä uhoa rikollista menestystä. Sen sijaan se näyttää, mihin lapsuuden kaltoinkohtelu, laiminlyönnit ja väkivalta sekä jo lapsena alkanut päihderiippuvuus voivat pahimmillaan viedä. Nykyään hän tekee merkityksellistä työtä ja on löytänyt elämäänsä rakkauden.
2. Lea Kujanpää: Ettei tarvitse pelätä: Henkimaailman kohtaaminen (Karas-Sana Oy)
Kuuluuko opetus henkivalloista evankelisluterilaisen kirkon piiriin? Ohitetaanko Raamattu ja kysymysten kanssa painiskeleva ihminen, jos aiheesta vaietaan? Tämä kirja käsittelee kristinuskon marginaalissa olevaa aluetta. Se antaa puheenvuoron myös kirkontyöntekijöille, jotka ovat työssään kohdanneet henkivaltoihin liittyviä asioita. Kirja tarjoaa lisäksi käytännöllisiä ohjeita niille, jotka toimivat näiden teemojen parissa.
3. Mari Leppänen: Kuulun tähän maisemaan (Kirjapaja)
Leppäsen tekstien teemoja ovat luomakunnan kauneus ja luonnon hyvinvointi, ihmisen elämä rosoineen ja hengähdystaukoineen, hiljaisuuden kuuntelu ja elämän näkeminen pitkänä pyhiinvaelluksena. Leppänen johdattaa lukijan pohtimaan omaa paikkaansa, omia unelmiaan, mutta myös yhteisiä unelmia ja yhteistä elämää. Teoksen täydentävät Leppäsen valokuvat elämän pienistä merkityksellisistä hetkistä.
4. Iina Mattila (toim.): Kansanedustajan salainen elämä (Päivä Osakeyhtiö)
Sosiaalineuvos Antero Laukkanen on pastori, kansanedustaja ja Espoon pitkäaikainen kaupunginvaltuutettu. Matka näihin tehtäviin ei ole ollut tavanomainen – kaikkea muuta. Lapsuus lastenkodissa ja isättömyyden haava saivat Anteron opettelemaan jo varhain kovan maailman tavoille. Seurakunnan kesäleirillä hän 12-vuotiaana kuuli, että taivaassa on rakastava Isä. Tämä kirja on matka Jumalan armoon ja uskollisuuteen.
Lapsuus lastenkodissa ja isättömyyden haava saivat Anteron opettelemaan jo varhain kovan maailman tavoille.
5. Ville Mäkipelto ja Paavo Huotari: Sensuroitu (Otava)
Ravisteleva ja viihdyttävä kirja Raamatun tekstien historiasta. Kirja kertoo Raamatun käsikirjoitusten rikkaasta historiasta tieteellisellä otteella mutta kepeästi ja uusiin näkökulmiin haastaen.
6. Heli Pruuki: Sydänten piispa Irja Askola (Tammi)
Muistelmateos vie syvälle Irja Askolan elämään ja kokemuksiin ja raottaa hänen ajattelunsa taustoja. Kuinka karjalaisesta pikkutytöstä, yksinhuoltajaäidin tyttärestä kehittyi naisten ja vähemmistöjen oikeuksien puolustaja, tarkkanäköinen runoilija ja kansan rakastama, syvällinen teologi? Miten elämä johdatti Suomen ensimmäiseksi naispuoliseksi piispaksi, ja millainen tie lasikaton läpi oli?