”Nämä saappaat sopivat hyvin” – Varatuomari Marjo Anttoora teki paluun politiikan ytimeen
1.11.2023 klo 12:19 Politiikka Samuli Rissanen
Marjo Anttoora työskentelee nyt ministeri Sari Essayahin erityisavustajana. Hänet kuvattiin eduskunnassa lokakuun lopulla 2023. (Kuva:Samuli Rissanen)
Varatuomari Marjo Anttoora palasi kahdeksan vuoden tauon jälkeen KD:n työyhteyteen maa- ja metsätalousministeri Sari Essayahin erityisavustajaksi. Hän kertoo KD-Kompassissa hallitusvastuun luonteesta ja siitäkin, miten säilyttää maltti ryöpytyksen keskellä.
Varatuomari, KD:n varapuheenjohtajana ja sisäministeri Päivi Räsäsen valtiosihteerinä vaikuttanut Marjo Anttoora jätti kahdeksan vuotta sitten päivänpolitiikan ja työskenteli muun muassa Karkun evankelisen opiston hallintojohtajana. Hän palasi KD:n työyhteyteen kahdeksan vuoden tauon jälkeen tänä keväänä, kun kutsu hallitusneuvotteluihin veti Anttooran Säätytalolle rakentamaan hallitusohjelmaa.
Paluu ei jäänyt ainoastaan parin kuukauden mittaiseksi komennukseksi Helsingissä vaan omaksikin yllätyksekseen ajatus pitkäkestoisemmasta paluusta politiikan ytimeen oli kypsynyt. Anttoora kertoo KD-Kompassi-ohjelmassa, että päätös oli kuitenkin hänelle itselleenkin yllätys.
– Perimmäinen syy tietysti oli se, että ensin puolueen puheenjohtaja Sari Essayah pyysi minua mukaan hallitusneuvotteluihin. Jo ennen kuin hän kysyi, olin hetken ehtinyt jo miettiä, että olisikohan tämä sellainen kohta, jossa tulen takaisin, hän sanoo.
Kuitenkin vielä Säätytalon jälkeenkin Anttoora kertoo ajatelleensa, että projekti saattoi olla tällä erää tässä. Hän palasi kotiin ja omiin töihinsä. Jokin ajatuksissa oli kuitenkin muuttunut pysyvästi.
– Kun ministeriltä tuli kysymys, että lähdetkö mukaan erityisavustajaksi ja sain puolison suostumuksen, niin siinä kohdassa asia oli sitten ajatuksissa jo valmis.
Anttooralla on pitkä ura politiikassa: Hän on toiminut KD:n eduskuntaryhmän lainsäädäntösihteerinä, Päivi Räsäsen valtiosihteerinä sisäministeriössä ja nyt paluun jälkeen ministerin erityisavustajana.
Maa- ja metsätalousministeriössä Anttooran vastuulla on eläin- ja kasvinterveyden yksikkö, elintarviketurvallisuuden yksikkö sekä maaseudun kehittäminen lukuunottamatta CAP-tukiin liittyviä asioita.
Näiden lisäksi hän seuraa oikeusministeriötä ja sisäministeriötä.
Sari Essayahin tiimiä Antoora kuvaa tehokkaaksi, hyväntuuliseksi ja vastuuntuntoiseksi ”vintage-porukaksi”
Anttooran mukaan erityisavustajan tehtävä on erilainen kuin esimerkiksi valtiosihteerin tehtävä, vaikka yhtäläisyyksiä onkin vastuun osalta.
– Täytyy sanoa, että kun on ollut aiemmin valtiosihteerin tehtävässä, niin erityisavustaja työ tuntuu todella mielekkäältä, kun tietää mitä tapahtuu ja saa olla apuna ministerin tärkeissä tehtävissä.
Samalla on mahdollisuus seurata myös valtiosihteerin työskentelyä.
–Meillä on se onni, että Päivi Nerg on erittäin kokenut virkamies ja siitä on meille todella paljon hyötyä. Koen, että astuin itse pienempiin saappaisiin ja jalat ovat sopineet niihin oikein hyvin.
Sari Essayahin tiimiä Antoora kuvaa tehokkaaksi, hyväntuuliseksi ja vastuuntuntoiseksi ”vintage-porukaksi”; onhan mukana neljä jo Päivi Räsäsen ministeriesikunnassa työskennellyttä.
Omaa aikaansa sisäministerin valtiosihteerinä Anttoora muistelee hengästyttävänä ja osittain ahdistavanakin. Toki tiettyä glamouriakin liittyi moniin tilanteisiin.
– Kun oli vaikkapa ministerin sijaisena, niin auto oli lentokoneen vieressä noutamassa minua koneesta. Hassuimmassa tilanteessa jouduin aivan yllättäen Prinsessa Victorian kanssa lounaspöytään. Romanian vierailulla poliisi oli pysäyttänyt liikenteen saattueen tieltä, Anttoora kertoo.
Hallitusvastuussa saa aina myös osansa kritiikistä, joka kohdistuu hallitukseen. Anttoora myöntää, että kritiikkiryöppy saattaa tuntua epäreilulta.
– Täytyy sanoa, että sisällä kipinöi ja tietynlainen sisupussi uhkaa puhjeta niissä tilanteissa.
– Juristina minulla on tietenkin tunne, että syyttäjillä pitää olla myös näyttöä ja etenkin tässä vaiheessa olemme riippuvaisia siitä, miten asiat on aiemmin pohjustettu.
Anttoora muistuttaa myös, että politiikassa kaiken kaikkiaan asiat etenevät hitaasti.
– Poliittinen eläin on mielestäni etana. Silloin tuntuu kohtuuttomalta, että meitä syytetään siitä, että aivan alussa asiat eivät olekaan vielä valmiita.
Anttoora on pitkän linjan poliitikko itsekin. Hän on vaikuttanut aiemmin KD:n valtuutettuna ja myös kristillisdemokraattien varapuheenjohtajana.
Puolueeseen on hänen havaintojensa mukaan tullut uusia osaajia. KD:lla on hänen mielestään vakaa ohjelmalinja.
– Kristillisdemokratia on kestävien arvoihin pohjalta rakentuvaa rehellistä järkipolitiikkaa, jossa otetaan faktat huomioon ja kuunnellaan asiantuntijoita. Samalla muistetaan koko ajan se, mitkä arvot ovat erityisen tärkeitä.
Anttoora tiivistää perustaksi sen, että ihmisarvo ei riipu ominaisuuksista ja tekemisistä. Perheelle kristillisdemokraateissa on aina annettu erityinen merkitys.
– Mielestäni terve, toimiva ja hyvinvoiva yhteiskunta on mahdollinen vain silloin, kun perustana on Raamatun kultainen sääntö ja 10 käskyn kunnioittaminen. Ihminen voi kyllä luulla muuta, mutta ajattelen, että näistä arvoista kiinni pitämällä voimme yhteiskuntaa rakentaa.
Kuuntele Marjo Anttooran koko haastattelu KD-Kompassi-ohjelmassa Radio Deillä lauantaina 4.11. klo 12.50 alkaen.