”Erittäin hyvä ja järkevä päätös” – Sari Tanuksen mukaan hoitajamitoituksen voimaantulon lykkääminen suo mahdollisuuden kouluttaa lisää hoitajia

8.11.2023 klo 14:23 Politiikka Samuli Rissanen

Kansanedustaja Sari Tanus sanoo, että hoitajamitoituksen nosto 0,7:ään on myös kristillisdemokraattien tärkeä tavoite, mutta nyt pulaa on hoitajista. Neljän vuoden lykkäys antaa mahdollisuuden kouluttaa heitä lisää.

Eduskunta on hyväksynyt ensimmäisessä käsittelyssä hallituksen esityksen, jonka mukaan nykyinen 0,65:n henkilöstömitoitus pidetään voimassa hallituskauden ajan ja ympärivuorokautisen hoivan 0,7:n henkilöstömitoituksen voimaantuloa siirretään alkamaan vuoden 2028 alusta lähtien.

Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnan enemmistö tuki jo aiemmin mietinnössään vanhustenhoidon 0,7 henkilöstömitoituksen siirtymäajan jatkamista vuoden 2028 alkuun.

Nykyisen lain mukaan hoitajamitoituksen vanhusten ympärivuorokautisen palveluasumisen toimintayksiköissä olisi pitänyt kiristyä joulukuun alusta.

Hallituksen esityksen mukaan 0,7 hoitajamitoituksen lykkääminen antaa lisäaikaa muun muassa henkilöstön saatavuuden varmistamiseen.

– Olisikin mielenkiintoista tietää, kuinka monessa niistä yksiköistä, joissa 0,7 on saavutettu, on samalla vanhusten hoitopaikkoja vähennetty.

Kristillisdemokraattien kansanedustaja Sari Tanus muistutti asiaa koskeneessa debatissa, että kyse ei ole ensisijaisesti euroista eikä leikkaamisesta tai säästöistä, vaan varsinainen pullonkaula on hoitajien saanti.

– Henkilökunnan riittävä saanti on se, mikä on todellinen ongelma kentällä. Kun tämä 0,65 hoitajamitoitukseen tuli, niin silloin oli jo kyseenalaista, miten tämän kanssa pärjätään, ja kun 0,7:stä tuli puhetta, niin ainakin itselleni kyllä tuli kautta linjan, puolelta ja toiselta, aivan selkeästi sitä, että ei missään nimessä tässä vaiheessa pidä nostaa sitä 0,7:ään.

Tanus muistutti myös, että vanhusväestön hoivan, ympärivuorokautisen hoidon, saatavuus on vaikeutunut.

– Olisikin mielenkiintoista tietää, kuinka monessa niistä yksiköistä, joissa 0,7 on saavutettu, on samalla vanhusten hoitopaikkoja vähennetty. Se on keino, mitä on toteutettu, kun ei ole ollut riittävästi hoitajia: jotta lakisääteinen hoitajamitoitus olisi voitu toteuttaa, niin sitten on suljettu paikkoja.

– Vanhukset joutuvat jäämään kotiin, ja jos kotihoitoon ei tule riittävästi lisäresursseja, niin vanhukset jäävät ilman hoitoa, joten on vain ja ainoastaan järkevää, että siirretään mitoituksen voimaantuloa.

Hallituksen päätös neljän vuoden siirtymäajasta perustuu siihenkin, että hoiva-avustajat valmistuvat varsin nopeasti, mutta sairaanhoitajat, ammattilaiset, tarvitsevat pitemmän valmistumisajan.

– Tässä on hyvä muistaa myös se, että meillä eläköityy varsin paljon hoitajia, joten myös siksi heitä ei riitä, vaan pitää katsoa se, mikä on tämänhetkinen tilanne ja paljonko meille tulee uusia hoitajia, paljonko heitä valmistuu, ja verrata se, minkä verran hoitajia eläköityy.

 

Ylös