Aila Asikainen on Etelä-Savon kristillisdemokraattien uusi puheenjohtaja

13.11.2023 klo 14:47 Politiikka Samuli Rissanen

Kristillisdemokraattien Etelä-Savon piirin syyskokous on valinnut puheenjohtajakseen vuodeksi 2024 Aila Asikaisen Juvalta. Varapuheenjohtajaksi valittiin nykyinen puheenjohtaja
Jouni Koskela Savonlinnasta.

Piirihallituksen muut jäsenet ovat Matti Viljanen Juvalta, Liisa Ahonen ja Tuomo Malinen Mikkelistä, Antti Kivimäki ja Pirkko Peltoniemi Pieksämäeltä, Olavi Kietäväinen Puumalasta, Marja Riitta Linnaranta Rantasalmelta sekä Esko Repo ja Tapani Hannonen Savonlinnasta.

Varajäseniksi valittiin Pirkko Kuikka Mikkelistä ja Iida Lähdekorpi Pieksämäeltä.

Piirin syyskokous pidettiin lauantaina Mikkelissä. Kaupunginjohtaja Janne Kinnunen toi kokoukseen Mikkelin kaupungin tervehdyksen. Poliittisen tilannekatsauksen piti KD:n puheenjohtaja, maa- ja metsätalousministeri ja presidenttiehdokas Sari Essayah.

Essayah kertoi hallitusohjelmakirjausten vaikutuksesta suomalaisten arkipäivän
asioihin. Pystyäksemme turvaamaan peruspalvelut, meidän on saatava talouden velkaantuminen kääntymään laskuun. Ihmisten on päästävä paremmin töihin ja työn on oltava kannattavaa aina.

– Työn tekemisen, yrittäjien ja yritysten verotus ei kiristy

– Työn tekemisen, yrittäjien ja yritysten verotus ei kiristy, Essayah lupasi..

Verotus alenee erityisesti pieni- ja keskituloisilla sekä lapsiperheillä. Essayah totesi myös, että nyt kun hyvinvointialueet on laitettu pystyyn, ei kannata heittää hanskoja tiskiin. Hallitus laittaa hyvinvointialueille 4,6 miljardia euroa lisää rahaa vuodesta 2023 vuoteen 2027.

Vuonna 2025 tarkastellaan miten hyvinvointialueiden rahoitusmallia on uudistettava. Hallitus on tehnyt miljardin euron kehysvarauksen vuodelle 2025 toteutuneiden kustannusten tarkistamista varten.

Piirikokous antoi myös kaksi julkilausumaa. Ensimmäinen koski työvoiman tarvetta hoitoalalla. Piirin mukaan tarvitaan oppisopimuskoulutusta sekä ennakkoluulottomia ja uudenlaisia koulutustapoja varsinkin maahanmuuttajataustaiselle hoitohenkilöstölle.

– Oppiminen tapahtuu työssäoppimisen kautta, vaikka kielitaito ei ole vielä sujuvaa. Voimme hyödyntää opetuksessa myös tietotekniikkaa, Etelä-Savon kristillisdemokraatit muistuttavat.

Myös toinen kannanotoista koski hyvinvointialueita, jotka kamppailevat työvoiman saatavuudesta ja palvelujen toimivasta järjestämisestä. Yhtenä vaihtoehtona voisi olla palvelujen ostaminen järjestöiltä.

– Vaikka digipalvelut kehittyvät, eivät ne auta, jos tietoliikenneyhteydet eivät toimi. Etelä-Savossa digipalvelut on löydetty hyvin. Tämä mahdollistaa lääkäriin pääsyn niille, joilla netti toimii. Ei pidä kuitenkaan unohtaa ihmisiä, jotka eivät hallitse tietotekniikkaa. Heille palvelut on järjestettävä kasvotusten.

 

 

Ylös