”Ei ketään voi kieltää hakemasta apua” – Päivi Räsäsen mukaan eheytyshoitojen kriminalisointi johtaisi sensuuriin

16.11.2023 klo 19:55 Politiikka Samuli Rissanen

Eduskunnan täysistuntosalin ensimmäiseen käsittelyyn päätynyt Rikkomaton-kansalaisaloite on toisinto viime kaudelta. Kristillisdemokraattien kansanedustaja Päivi Räsäsen mukaan kansalaisaloitteen tavoite eli eheytyshoitojen kriminalisointi toisi mukanaan sensuuria.

Eduskuntaan saapuneessa ja istuntosalin ensimmäiseen käsittelyyn päätyneessä Rikkomaton-aloitteessa kiellettäisiin niin kutsutut eheytyshoidot.

Kansalaisaloitteen tavoitteena on siis kriminalisoida hoidot, jotka tähtäävät seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen eheyttämiseen eli seksuaalisuuden muuttamiseen heteroksi.

Viime kaudella asiaa käsiteltiin sosiaali ja terveysvaliokunnassa, mutta tällä kertaa tarkoitus on, että aloitetta puitaisiin lakivaliokunnassa. Kristillisdemokraattien kansanedustaja Päivi Räsäsen mielestä se on johdonmukaisempaa, kun on kysymys kriminalisoinnista.

Kehityshäiriöt ja eheytysterapia ovat Räsäsen mukaan käsitteinä hyvin epämääräisiä ja tulkinnanvaraisia.

En ole itse törmännyt yhteenkään lääkäriin tai terapeuttiin tai hoitolaitokseen, joka antaisi tällaisia eheytyshoitoja.

– Toimin lääkärinä ennen kansanedustajan uraani ja edelleenkin seuraan lääketiedettä tiiviisti. En ole itse törmännyt yhteenkään lääkäriin tai terapeuttiin tai hoitolaitokseen, joka antaisi tällaisia eheytyshoitoja.

– Ainoat tiedossani olevat eheytyshoidot ovat niin sanotut transhoidot, joissa korjataan sukupuoli henkilön oman kokemuksen ja toiveen mukaiseksi. Mitä eheytyshoidolla käytännössä tarkoitetaan? Kuka niitä antaa Suomessa? Toivon, että tähän vastattaisiin, sillä kansalaisaloitteessa se jää vaille vastausta, Räsänen sanoo.

Hän toteaa, että ihmiselle ei missään olosuhteissa saa tehdä henkistä väkivaltaa.

– On väärin painostaa tai tarjota muutosta ihmiselle, joka ei sellaista itse halua. Ammattitaitoinen sielunhoitaja tai psykoterapeutti ei sitä tee. Mutta mikäli henkilö kuitenkin kokee seksuaalisuutensa alueella kipua tai ristiriitaa ja itse omasta tahdostaan pyytää apua, niin ei kai sitä tule häneltä kieltää.

Räsäsen mukaan on ongelmallista, että esityksessä ollaan kieltämässä yksityisen ihmisen oikeus hakea apua.

– Siinä liikutaan kyllä epäeettisellä alueella. Jos ihminen itse kokee, että häntä häiritsee esimerkiksi joku seksuaalinen taipumus, mutta häneltä kielletään mahdollisuus siihen, että hän saisi siitä avoimesti puhua ja hakea siihen apua, niin miksi ihmeessä se tehtäisiin. Silloin hän olisi epätasa-arvoisessa asemassa esimerkiksi heihin nähden, jotka saavat hakea muutosta sukupuolen korjausleikkauksen tai hormonihoitojen avulla omaan sukupuoleensa tai sukupuolen kokemukseen.

Malta on Euroopan ensimmäinen maa, joka on kriminalisoinut seksuaalisen identiteetin muuttamiseen tähtäävän terapian eli eheytyshoidot. Tällä hetkellä Maltalla on käynnissä oikeudenkäynti henkilöä vastaan, joka syytettynä eheytyshoitojen mainostamisesta. Henkilö oli kertonut julkisuudessa oman tarinansa siitä, kuinka hänen homoseksuaalisuutensa on muuttunut.

– Maltan laki siis käytännössä kieltää henkilön vapauden kertoa julkisesti seksuaalisen muuntumisesta heteroseksuaaliseksi ja tällaisen sensuuriin ei demokratiassa saa suostua.

– Sama kehityssuunta olisi meilläkin uhkana, mikäli kriminalisointi tännekin tuotaisiin. Tämä aloite on kansainvälisen sateenkaariliikkeen agendalla eli tämä ei ole pelkästään kansallinen aloite. Aivan vastaavaa aloitetta on kopioitu eri Euroopan maissa, Räsänen sanoo.

Ylös