Tiktokissa neuvotaan, miten Suomen raja ylitetään – Peter Östman kysyy, mihin vastatoimiin ryhdytään

16.11.2023 klo 16:51 Eduskunta Samuli Rissanen

Eduskunnan torstaista kyselytuntia hallitsi odotetusti hallituksen tämänpäiväinen päätös sulkea Kaakkois-Suomen rajanylityspisteet.

Hallitus on päättänyt sulkea Venäjän vastaisen rajan ylityspaikkoja Kaakkois-Suomessa lauantain vastaisena yönä. Suljettavat rajanylityspaikat ovat Imatran, Niiralan, Nuijamaan ja Vaalimaan raja-asemat. Turvapaikanhaku keskitetään Sallan ja Vartiuksen raja-asemille.

Itärajan sulkeminen ja hallituksen ripeät toimet Venäjän hybridivaikuttamisen tulppaamiseksi otettiin eduskunnan torstaisella kyselytunnilla pääosin kiitoksella vastaan. Hallituksen apuna on nyt keväällä 2022 tehdyt rajavartiolain muutokset, jotka sallivat nyt tehdyt päätökset. Sisäministeri Mari Rantanen kuvasikin lakimuutoksia ”korvaamattomiksi.”

Kristillisdemokraattisen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Peter Östman piti selvänä, että käsillä on Venäjän suunnalta käynnistetty hybridioperaatio, joka masinoi arabiankielisiä turvapaikanhakijoita Suomeen. Esimerkiksi sosiaalisen median palvelussa, Tiktokissa, on levitetty videoita, joissa jaetaan häpeilemättömästi vinkkejä itärajan ylittämiseksi.

– Mihin vastatoimiin on ryhdytty tai ryhdytään somekampanjoiden suhteen

– Mihin vastatoimiin on ryhdytty tai ryhdytään somekampanjoiden suhteen, Östman kysyi.

Hän halusi myös tietää, onko maastorajoilla havaittu liikehdintää.

Sisäministeri Mari Rantasen mukaan on totta, että sosiaalinen media on toiminut nopeasti: Siellä levitetään tietoa, kuinka Suomeen tullaan ja ja mitä kautta tänne kannattaa tulla.

– Sen lisäksi, että me teemme toimia rajavartiolain perusteella, tähän liittyy luonnollisesti viestintä ja se viesti on selvä: Älkää tulko tänne, Suomen rajat menevät kiinni, Rantanen sanoi.

Tulossa on myös vastakampanja, joka on käynnistymässä sosiaalisessa mediassa.

– Sitä laitetaan monikielisesti eteenpäin, Rantanen kertoi.

Ylös