Ministeri Essayah MTK-valtuuskunnalle: ”EU:n metsäasioissa on puhaltanut suoranainen lainsäädäntötsunami”
23.11.2023 klo 12:43 Politiikka Kristiina Kunnas
MTK:n valtuuskunnalle puhuneelle ministeri Sari Essayah'lle annettiin kiitoslahjaksi "ei pyyhkeitä vaan saunatarvikkeita". (Näyttökuva Teams-yhteydestä)
Maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah vakuutti MTK:n valtuuskunnalle, että metsäpolitiikka on pidettävä omassa kansallisessa päätöksenteossa. Hän kertoi pyrkineensä heti ministeriksi tultuaan kaikin tavoin vaikuttamaan asioihin myös Euroopan unionissa.
Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliiton MTK:n valtuuskunta on koolla Hanasaaressa Espoossa kaksipäiväisessä kokouksessaan.
Maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah osallistui valtuuskunnan kokoukseen torstaiaaamupäivänä. Ministeri piti puheen ja vastasi kysymyksiin.
– Metsäpolitiikka on nyt ja se on myös pidettävä omassa kansallisessa päätöksenteossa. Vaikka metsistä ja niiden käytöstä päätetään Suomessa, on meidän panostettava ennakkovaikuttamiseen Euroopan unionissa, jotta metsänomistajien asemaa, metsä- ja sahateollisuuden puun saatavuutta tai Suomen kustannuskilpailukykyä ei heikennetä, Essayah muistutti puheessaan.
Meidän on panostettava ennakkovaikuttamiseen Euroopan unionissa, jotta metsänomistajien asemaa, metsä- ja sahateollisuuden puun saatavuutta tai Suomen kustannuskilpailukykyä ei heikennetä.
Ministeri vieraili Brysselissä tämän viikon maanantaina.
– Siellä neuvostossa EU:n metsästrategiasta keskusteltaessa totesin EU:ssa metsäasioissa nyt puhaltaneen suoranaisen lainsäädäntötsunamin.
Essayah’n sanavalinta päätyi siteeratuksi Politico-lehdessä.
– Totesin, että tämän komission aikainen säädösten määrä vastaa lähinnä tällaista säädöstsunamia.
– Viimeisin esityksistä on tämä komission eilen julkaisema esitys metsien monitoroinnista. Senkin osalta me jatkamme vaikuttamistyötä, jota jo on tehty ahkerasti koko syksyn ajan.
Essayah muistutti, että asiaa katsotaan nimenomaan kustannusten ja lisäarvon näkökulmasta kansallisesti.
– Meillä kyllä tehdään metsätiedon keräämistä jo nykyisellään erittäin paljon. Voi sanoa, että meillä on 100 vuoden ajalta kokemusta siitä. Harvalla EU-maalla näin on.
Meillä kyllä tehdään metsätiedon keräämistä jo nykyisellään erittäin paljon. Voi sanoa, että meillä on 100 vuoden ajalta kokemusta siitä. Harvalla EU-maalla näin on. – ministeri Essayah
– Päällekkäisten järjestelmien rakentamista on ehdottomasti syytä välttää, Essayah totesi.
Hän myönsi Suomen olevan EU:n ja maailman mittakaavassa pieni maa.
– Mutta jos jossain olemme suuria niin se on suomalaisten tavassa hoitaa keskustellen yhteisiä asioita. Samaa mieltä ei tarvitse olla, mutta siitä on etua ehdottomasti, jos me pystymme katsomaan asioita eri kanteilta luottaen toisiimme siinä, että tavoittelemme yhdessä suomalaisen viljelijän ja ruuantuotannon parasta.
– Avoin ja arvostava keskustelu on mielestäni kaikkein parasta, kun halutaan hoitaa asioita, Essayah jatkoi.
Matti Heikkilä Pohjois-Pohjanmaalta kysyi ministeriltä, mitä hallitus ja ministeri ovat valmiit tekemään komission valvontaasetuksen täydelliseksi torppaamiseksi. Hän totesi, että päätösvallan valuminen metsäasioissa EU:lle on pysäytettävä.
Essayah totesi lähteneensä heti ministeriksi nimittämisensä jälkeen Eurooppaan.
– Välittömästi lähdin. Paitsi nämä ministerineuvoston kokoukset, jotka ovat tämän homman peruskauraa, matkustin Strasbourgiin, koska halusin siellä nimenomaan Euroopan parlamentin viikolla tavata näitä keskeisiä raportöörejä ja myös esimerkiksi maatalousvaliokunnan vastaavat puheenjohtajat, varapuheenjohtajat ja muut keskeiset mepit. Heidän kauttaan tätä vaikuttamistyötä välittömästi aloitettiin.
Essayah myönsi seuranneensa jännityksellä keskustelua metsien monitoroinnista kuin myöskin ennallistamisäänestystä ja metsäkatoasetusta, jotka tälläkin hetkellä ovat tapetilla.
– Olen ollut maatalouskomissaari Wojciechowskin kanssa näistä kaikista asioista useamman kerran yhteyksissä.
– Metsien monitorointiin on pyritty vaikuttamaan. Tätä ovat teneet Suomi ja Ruotsi kesästä lähtien pitkin syksyä.
– Ihan viimeisin käänne oli vielä se, että vielä viime viikolla laitoin Ruotsin ministerin Peter Kullgrenin kanssa yhteisen kirjeen, jossa totesimme tiettyjä keskeisiä kohtia metsien monitorointiin liittyen.
Essayah’n mukaan on toki ymmärrettävää, että EU-tasolla kerätään tietoa metsien tilanteesta.
– Mutta tämän pitäisi meidän näkökulmasta perustua mahdollisimman paljon näihin kansallisiin kattaviin järjestelmiin. Missä on tällaisia kansallisia kattavia järjestelmiä tulee ongelmaksi, jos EU rakentaa järjestelmän omien indikaattoreidensa ja detaljitason sääntelyiden osalta. Se aiheuttaisi metsäisissä maissa aivan hurjia kustannuksia.
– Tämä vaikuttamistyö on tämän kohdalta vasta aivan alussa. Totta kai me pyrimme viemään päätökset mahdollisimman vähän lisäkustannuksia aiheuttaviksi, Essayah totesi.