Tänään maanantaina oli Sari Essayah’n vuoro olla Helsingin piispan tentissä. KD-Lehti julkaisee Tuomiokirkon Kryptassa pidetyn haastattelun valittuja parhaita paloja. IS-TV lähetti ja taltioi tentin.

Omien virheiden tunnistaminen

Piispa Teemu Laajasalo: Olet kaikin tavoin mukava ja ja tämmoinen hyvä ihminen. Paljasta meille nyt tässä pienessä luottamuksellisessa piirissä, että milloin itse toimit omia arvojasi vastaan ja jäätkö usein kiinni. Vai oletko niin hyvä, että et jää omista virheistäsi kiinni?

Presidenttiehdokas Sari Essayah: On paljon asioita, joissa ei pysty täyttämään sitä omaa mittaa eikä omaa ihannetta siitä, miten haluaisi toimia. Näitä asioita on paljon. Suhteessa lähimmäisiin haluaisi käyttää enemmän aikaa ja haluaisi olla läheisten kanssa enemmän. Monta kertaa erilaisissa asioissa haluaisi olla aktiivisempi ja huomioida enemmän – ja kokee niissä alamittaisuutta.

Jatkuvasti ajattelee, ettei pysty olemaan niin hyvä äiti kuin haluaisi olla tai niin hyvä puoliso, kuin mitä ihanne olisi.

Esimerkiksi vanhemmuus on oikeastaan matka alamittaisuuden kokemukseen. Jatkuvasti ajattelee, ettei pysty olemaan niin hyvä äiti kuin haluaisi olla tai niin hyvä puoliso, kuin mitä ihanne olisi.

Presidentti-instituution seremoniallisuus

Piispa Laajasalo: Presidentti-instituutioon kuuluu aikamoinen määrä vaakunoita, ritarikuntia,  arvonimiä, juhlallisia julistuksia ja nimittämisiä. Miten tällainen puoli-kuninkaallisuus sopisi Sari Essayah’lle?

Ehdokas Essayah: Jos katson historiaa, niin aika lailla presidentit ovat siinä siinä tehtävässään toimineet melko hillitysti ja ja sitä korostaen, että tehtävä on Suomen kansan parhaaksi. Se on palvelutehtävä ja luottamustehtävä, johon kansalaiset ovat valinneet. Silloin ymmärtää sen, että valta on lainassa ja se on kansan antama. Sen mukaisesti pitää toimia, ennen kaikkea kansanvallan ja demokratian periaatteita noudattaen. Tähän historiaan ja näihin perinteisiin liittyy tietty arvokkuus. On mielestäni ihan hyvä, että yhteiskunnassa on myös tällaisia erityisiä hetkiä. Ymmärrämme näin myös arjen ja juhlan eron.

– Joku on todennut, että urheilu on turhista asioista tärkein, muistutti presidenttiehdokas Essayah. Hän on kilpakävelyn maailmanmestari 1993 ja euroopanmestari 1994. (Kuva Satu Huttunen)

Maailman parhaana oleminen

Piispa Laajasalo: Eikö sinulle koskaan tullut 1993 maailmanmestarina sellainen tunne, että ”hetkonen, mä oon maailman paras. Kukaan ei ole minua parempi tässä”?

Sari Essayah: Ajattelen niin, että tärkeintä oli saavuttaa omia tavoitteita, joita oli itselleen asettanut. Ehkä elämänarvoni olivat sellaiset jo siinä vaiheessa. Silloin kolmiloikassa oli maailmanennätyshyppääjä Jonathan Edwards. Hän sanoi, että kolmiloikassa on kyse siitä kuka hyppää kolmella loikalla pisimmälle hiekkaan. Tämä oli tapa kertoa, että urheilu sijoittuu elämän isoissa asioissa sinne toisarvoisempien asioiden joukkoon jos vaikka vertaa sitä sitten läheisiin ja perheeseen.

Joku on hyvin todennut, että urheilu on tärkein turhista asioista.

Kyllä tietenkin iloitsin siitä hetkestä ja se oli palkitsevaa myös valmentajille, jotka olivat uran varrella valmentaneet minua, sekä koko joukolle urheiluseuraihmisiä ja muita, jotka olivat uran varrella auttaneet. Se oli sellainen hetki, mikä oli kiva jakaa yhdessä ja nauttia siitä.

Miksi juuri kävely?

Piispa Laajasalo: Miksi kaikista mahdollisista urheilulajeista Sari Essayah valitsi juuri kävelyn, joka näyttää ehkä vähän hassulta. Miksi ei voisi yhtä hyvin juosta?

Ehdokas Essayah: Ehkä juuri siksi, että siinä on haastavaa sen kilpakävelyn tekninen osaaminen. Samanaikaisesti pitää olla hyvä kestävyyspohja ja hyvin paljolti samoja ominaisuuksia kuin vaikka hiihdossa tai kestävyysjuoksussa. Tarvitaan hyvä hapenottokyky ja ja tietysti, jotta kävely onnistuu teknisesti oikein, pitää olla oikeanlainen hermotus ja oikeanlainen tekniikka. Tämä kokonaisuus minua kiehtoi.

Ehkä valitsin kävelyn lajikseni juuri siksi, että siinä on haastavaa kilpakävelyn tekninen osaaminen.

Nykykunto

Piispa Laajasalo: Onko vieläkin kunto niin rautainen, että uskaltaisit ottaa vaikka näitä ehdokaskumppaneita tuohon viivalle?

Ehdokas Essayah: Kyllä varmasti ehdokaskumppanit uskaltaisin viivalle ottaa, mutta totta kai nykyään minulla on vain normikuntoilijan kunto ellei ehkä vähän parempi. Tämä työ vie niin paljon aikaa, etten niin usein pääse lenkille kuin haluaisin. Liikunta on säilynyt tosi tärkeänä ja rakkaana harrastuksena. Talvella tykkään hiihtää ja muulloin lenkkeillä. Käyn toisinaan kuntosalilla. Pidän monipuolisesti liikunnasta.

Rukous kisatoverien puolesta?

Piispa Laajasalo: Oletko koskaan rukoillut lähtöviivalla sen vihollisen puolesta, että ”voi kun tuo voisi nyt voittaa”?

Ehdokas Essayah: Siinä mielessä olen kyllä ollut itsekäs ja rukoillut, että saisin itsestäni irti kaiken sen, mitä tässä kisassa on irti saatavissa. Urheilussa on aina pitänyt täyttää se oma mitta, kuten aiemmin kuvasin. Vaikka olisi ollut ensimmäinen kisassa, mutta tulos olisi ollut omasta mielestä huono tai ei olisi saanut itsestään kaikkea irti, niin se ei olisi kovin paljon tuntunut palkitsevan. Tai päinvastoin: vaikka oli kisassa viimeisten joukossa mutta teki oman ennätyksen tai tiesi suorituksen olleen siihen hetkeen maksimaalinen, niin se tuntui ihan yhtä hienolta, kuin olisi voittanut. Kulloisenkin tuloksen on arvottanut sisäsyntyisesti.

Parhaita paloja lisää:

Katso koko piispa Laajasalon Essayah-tentti täältä