Kierrätystä arvostavat Poutalat: ”Sannin itsenäisyyspäivän juhlapuku löytyi SPR:n kontista – yhdessä työstämme sen valmiiksi”

5.12.2023 klo 13:12 Elämäntapa Kristiina Kunnas

Mika Poutala hyppäsi ohjiin, kun puolison usko itsenäisyyspäivän juhlamekon tuunaamiseen alkoi horjua.

Kansanedustaja Mika Poutala valmistautuu toista kertaa tasavallan presidentin itsenäisyyspäivän juhlatilaisuuteen.

– Olin olympiapikaluistelijana siellä ensi kertaa 2018, vaimo avecinani, entinen huippu-urheilija kertoo.

Poutala kertoo, että hän ja puoliso Sanni Poutala ovat kierrätyksen kannattajia.

– Arvostamme sitä tosi paljon. Yritimme löytää Sannille pukua käytettynä.

SPR:n kontista löytyikin hieno samettinen mekko.

– Mutta se oli väärän kokoinen. Sanni alkoi sitä työstää ja olin apuna, Mika Poutala kertoo.

– Jossain vaiheessa alkoi Sannilla usko horjua, ja silloin minä hyppäsin ratsaille ja vaimo siirtyi auttamaan.

Yhteistyöllä ollaan mekkoa parsittu oikeisiin mittoihin.

– Yhteistyöllä ollaan mekkoa parsittu oikeisiin mittoihin, Poutala naurahtaa.

Maanantaina 4. joulukuuta Poutala viestitti, että mekko on 90-prosenttisesti valmis.

– Vielä saa loppuviimeistelyjä hieman jännittää!

 

 

Ylös